Milkshake Dream

Päiväni kuvina

2012-03-01T15:02:00.000+02:00

Aamulla oli vielä vähän pakkasta ja

se pakkanen oli tehnyt kivoja kuviota ikkunaan.

Teetä!

Kuvat ovat huoneestani, ja minulla on punainen huone. :)

Uusin, ja valmis piirustukseni.

;-)

Viikon kuulumisia

2012-02-29T19:28:00.000+02:00

"Otan päivä kerrallaan, ei enää mennä niin paljon vannomaan. Kun totuus kuitenkin on, että mikään ei oo varmaa. On helppo tehdä samat virheet uudestaan..

Ja silti edelleen, mä uskon rakkauteen..."

Muistan kuinka eilen ilta hämärässä olin kävelyllä. Mietin paljon asioita, ja tulin siihen tulokseen, että asiani ovat tällä hetkellä hyvin, pitkästä aikaa. Mielialani on parempi ja fyysinen kunto ihan okei.

Puhuimmekin eilen omahoitajani kanssa kolmen kuukauden osastohoitojaksostani, ja totesimme, että kohta puoliin on lähtöni paikka täältä aikuispsykiatrian osastolta. Jakso on ollut tosi rankka, mutta olen selvinnyt siitä. Enää kaksi-kolme viikkoa ja on uloskirjautuminen. Lähden osastolta haikeilla (ihmisiä tulee ikävä), mutta hyvillä mielin.

Olen nähnyt pitkästä aikaa entisiä kavereitani, viettänyt heidän kanssaan hyviä hetkiä (lukuun ottamatta yhtä kaveri poikaa, joka käänsi selkänsä minulle), ja saanut nauraa tyhmille ja hauskoille jutuille. Ystävien puute vuosien aika on ollut aika vahvasti yhtä vointini kanssa. Jos olen voinut huonosti, ei kavereillekkaan ole jäänyt voimia. Nyt taas jaksan nähdä kavereita, pitää hauskaa ja olen nähnyt vuosien aikana sen, ketkä ovat oikeasti tosi ystäviä minulle. Joidenkin kanssa välit säilyvät, vaikka ei olisi vuoteen missään yhteydessä toiseen ystävään. Toisen kaverin kanssa saattaa mennä taas yhteyden pito vähemmälle ja kokonaan pois, kun toinen on alkanut esim. seurustelemaan. Jonkun kanssa kasvetaan ns. erilleen, mutta elämä on vaan sellasta ja se pitää hyväksyä.

En malta odottaa perjantaita, jolloin menemme poikaystäväni ja äitini kanssa Nightwishin konserttiin Vip-lipuilla. Ennen konserttia on vip-tilaisuus, jossa on tarjolla ruokaa ja hyvää juomista. Illasta tulee varmasti tosi mukava! :)

Pelko

2012-02-27T17:11:00.001+02:00

Vaikka onkin vielä talvi, niin tää tyttö on jo ihan kesä mielellä (keväiset värit)! On ihanaa alkaa katselemaan jo kevät vaatteita ja ulkonakin viihtyy koiran kanssa tunti kaupalla, kun ei ole enää niin kylmä. Minulla on muutenkin hyviä suunnitelmia tulevalle vuodelleni; uusi perheenjäsen ja poikaystävän muutto samalle paikkakunnalle, sekä syksyllä uuteen kouluun (tänään täytin hakemuksen audiovisuaaliselle alalle). Kaikki tuntuu olevan kohdallaan, mutta sisälläni taas myllertää.

On turhauttavaa höpistä koko ajan samasta asiasta; anoreksiasta. Ei sitä enää päällisin puolin minusta näy, mutta sisälläni se kuplii yhä. Se huutaa, kuinka epäonnistunut olen, kuinka oon voinut päästää itseni tämän näköiseksi? Minä sanon takaisin, että perkele, enkö saa olla minkälainen olen? Nyt kun olen jo normaalipainoinenkin ja elämästäni on tullut värikkäämpää, mutta silti se anoreksia nostaa päätään, yhä useammin- ja useammin.
En tahdo vaipua taas sinne kamalaan olotilaan, jossa kaikki on liian suurta. Mutta miksi yhä useammin tunnen taas vihaa itseäni kohtaan kun katson peiliin? Miksi taas alan miettimään typeriä numeroita?

Minua pelottaa tämä. ~~Kai se on ihan normaalia?~~

Rakkaudesta musiikkiin

2012-02-26T08:52:00.000+02:00

Useimmilla ihmisillä, kuten myös minulla, on musiikin kuuntelu voimaa antava tekijä. Minulla on tunnukset youtubeen, ja tässä muutamia suosikkejani Suosikit-listaltani;

Kaija Koo- Vapaa

(suuri suosikki, kuuntelen joka

päivä ja välillä yksin ollessani tanssin biisin mukana)

Kaija Koo- Kylmät kyyneleet

Example- Changed the way you kiss me

Martta Hakala ft. Galaxion

Haloo Helsinki! - Vieri vesi vieri

PMMP- Joku raja

Skrillex (<3)

Chisu- Sabotage

Turmion Kätilöt- Grand Ball

Nickelback - When we Stand together

Nero- Promises

Nickelback- lullaby

(Tämän lähetti minulle eräs blogini lukija,

ja rakastuin heti biisiin!) :) Kuka tunnustaa, että

lähetti minulle tämän biisin?

Kertokaa tähän oma suosikkinne/voimaa antava biisinne! :)

Normaalipaino ei ole sama kuin ylipaino!

2012-02-24T18:20:00.000+02:00

Silmiini pisti kaikkien kommenttien joukossa eräs asia, joka sai minutkin miettimään, että näytänkö oikeasti niin hirveältä normaalipainoisena;

Anonyymi;

MUN mielestä ei millää pahalla siis sä oot ollu aluks pyöree sit susta on tullu anorekstisen laiha, ja sit nois keskimmäisi kuvis nenämahaletkukuvien välis sä oot kaunis ja just hyvän painoneinen, mut nykyään sä oot selvästi lihonu no ehkä vähä liikaaki, mut monet anorektikot silti lihoo vielä sen jälkeenki ko ne on saavuttanu normaalipainon mut silti kantsii miettii mitä syöt ettet ala turhan paljon syömää liikaa, sillä sun vaatteetki on löysempii ja sun kasvotki on nykyään pyöristyneet ja itsekin anoreksia sairastavana voin sanoo et on hyvä jos paranee kuha ei ala sit syömää liikaa...

Siis mitä ihmettä? Mielestäni näytän ihan normaalipainoiselta, en turvonneelta/pyöristyneeltä. (Painoni on muutenkin minulle arka aihe.) Ihailen ihmisiä, jotka ovat normaalipainoisena ja itsensä kokoisena tyytyväisiä itseensä juuri sellaisena kuin ovat.
Ja se kuva, jossa näytin ''pyöreeltä'', oli niitä aikoja, jolloin sairastin epätyypillistä ahmimishäiriötä. Myöhemmin ahmimishäiriö (josta en ole täällä blogissa puhunut), muuttui takaisin kuitenkin anoreksiaksi. Että ollaan tässä keretty sairastamaan kahta eri syömishäiriötä.
Mutta mitäs anonyymi sanot siihen, että poikaystäväni pitää minusta tällaisena kuin olen, oisinpa sitten viisi kiloa painavampi tai en kaikkein pienintä mahdollista kokoa, mitä vaatekaupat pursuavat? Miksi mennä jonkun massan mukana? Ja poikaystäväni rakastaa minua silti..

Huoh, miksi edes nostaa joku postaus jonkun anonyymin kommentista? En tiedä itsekkään.
Lisää kuvia minusta postauksesta Anoreksia ja minä.

Sydän sanoo näin

2012-02-24T10:35:00.001+02:00

Päivät ovat kuluneet tällä viikolla hyvin verkkaisesti, vaikka on ollut enemmän tekemistäkin. Olen päässyt osastolta lomille kuntoutuskotiin joka päivä, jossa on paikkani edelleen.

'Vapaana' oleminen on tehnyt minulle hyvää; olen päässyt sisälle enemmän normaalimpaan arkeen. Kavereiden tapaamisia (minulle taas ihan uutta), kahviloissa käymistä, makean syöminen ilman omantunnon tuskija, ja pitemmät puhelut poikaystävän kanssa ovat olleet minulle jotain aivan ihmeellistä ja erilaista. Se tuntuu hyvälle.

Oman itsensä hyväksyminen taitaakin olla pitempi prosessi, kuin olisin luullutkaan. Ei noin vaan parannuta yhdessä yössä. En näe itsessäni paljon mitään hyviä asioita, mutta teidän kivat kommentit ovat piristäneet minua kuitenkin. Jatkuva painon nouseminen saa minulle taas tunteen, että ahdistaa ja on epämukava olla itsensä kanssa. Mutta jos paino hakee sitä omaa ''paikkaansa'', niin hakekoot. Milloin voi sitten koskaan itse tietää, kuinka paljon oikeesti painaa? Ja mitä väliä sillä painolla sitten loppu peleissä on. Ei kukaan tuttava tule ensimmäiseksi sinulta kysymään, että paljonko mahdat painaa. On elämässä paljon muutakin.

Viikonloppu loma alkaa olla taas edessä ja minä suuntaan osastolta kohti juna-asemaa. Jätän kaikki taakseni hetkeksi ja jatkan siihen mihin jäätiin- elämään.

Kuvat on kuvannut ystäväni Moana, kiitos hänelle kuvista!

Mä tiedän vaan sen, minkä sydän on tiennyt kauan

2012-02-21T19:18:00.000+02:00

Mä olen kyllästynyt niihin voimiin,
jotka ohjailee mun elämää.
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä onko se väärin,
Kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan.
Sillä niin olis käynyt,
Jos ois jäänyt eiliseen kii.

Joku mua piteli siinä,
Se oli niin kamalan vahva.
Eikä se halunnut päästää irti.
Melkein kuin lihaa ja verta,
Suurempi vuoria ja merta,
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.

En aio tuntea pelkoo.
Vaikka pelkään et se ei oo musta kii.
Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
En enää anna sille tilaa hengittää.
Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.

Mä rakennan kotini yksin,
Mä parannan minäni yksin.
Ja pakotan pitämään itseni koossa,
En ole se surkea rätti,
Jonka sydän on imetty kuiviin.
En rakenna sille kotiini huonetta.

En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
Mä olen kyllästynyt niihin,
Voimiin jotka ohjailee mun elämää.
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä onko se väärin,
Kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan.
Sillä niin olis käynyt,
Jos ois jäänyt eiliseen kii.

Joku mua piteli siinä,
Se oli niin kamalan vahva.
Eikä se halunnut päästää irti.
Melkein kuin lihaa ja verta,
Suurempi vuoria ja merta,
Se sellaiseksi kasvoi mun päässä.

En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.

En aio tuntea pelkoo.
Vaikka pelkään et se ei oo musta kii.
Mut mä luulen et ihminen on sitä vahvempi.
Mä aion antaa sen kuolla,
En enää anna sille tilaa hengittää.
Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää.

Mä rakennan kotini yksin,
Mä parannan minäni yksin.
Ja pakotan pitämään itseni koossa,
En ole se surkea rätti,
Jonka sydän on imetty kuiviin.
En rakenna sille kotiini huonetta.

En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.

Mä valitsin juosta,
Koska luulin etten osaisi muuta.
En enää tunnista itseeni tuosta,
Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

En odota yllätystä,
En pidätä hengitystä.
Mä haluan jättää sen kaiken taakse.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.
En mä rohkea oo,
Enkä kuolematon.
Mut mä tiedän vaan sen,
Minkä sydän on tiennyt kauan.
Tää, mun pakoni loppuun juostu on.

Viikonloppuni

2012-02-18T21:51:00.000+02:00

Moikka kaikille!
Viikonloppuni on edennyt hurjan hyvin ja ajattelin kirjoittaa siitä tänne vähän.
Pääsin lomalle osastolta jo varhain perjantai aamuna, sairaalan auto vei minut kuntouskodin ovelle asti. Olin siellä päivän ja perjantai illalla lähdin kuvailemaan niitä ystävieni vanhojen tansseja. Oli tosi ihanat tanssit ja kauniita pukuja! Ystäväni ovat mnelkein saman ikäisiä kuin minäkin. Harmi vaan kun en ole itse tansseissa mukana, mutta olinpahan hengessä mukana kuitenkin- valokuvaamalla. :)

Lauantai päiväni meni myös hyvin, koska näin pitkästä aikaa ystävääni,( samaa ystävää kuin perjantai iltana,) ja näimme siis pitkästä aikaa todellakin! Ei olla nähty varmaan vuoteen. Meillä riittikin siis juttua koko ajan, käytimme Hippu koiraa ulkona ja söimme leivonnaisia. Minäkin söin, ja vieläpä ihan hyvällä omatunnolla. Kerrankin tulee hetkiä, jolloin voi olla kuin kuka tahansa muu nuori aikuinen. :)

Ps. Olen myös ottanut itseeni niskasta kiinni, enkä ole viillellyt tänä viikonloppuna kertaakaan! Vielä huominen vapaata ja maanantai aamuna paluu takaisin osastolle. Sitten uusi viikko ja uudet haasteet (kujeet)!

2012-02-17T08:52:00.000+02:00

Värikäs viikonloppu postaukseni sai aika lailla negatiivisia kommentteja, varsinkin anonyymeiltä (joilla ei ole pokkaa esittäytyä nimimerkillä edes). Tiedän, että blogini pitäjänä kaikki pääsevät lukemaan blogiani ja kommentoimaan myös niitä negatiivisia asioita, mutta mitä helvettiä te anonyymit (jotkut anonyymit on ihan asiallisia, mutta osa ei) luulette tietävän mun elämästä? Jos luette tätä blogiani, ei se tarkoita sitä, että tietäisitte minusta kaiken tai että tuntisitte minut. Tutustukaa tarkemin, älkääkä tuomitko kokonaan minua! En ole mikään pimeä ihminen.

Olin eilen ihan innoissani kun laittelin entisille ystävilleni viestejä (olen saamassa takaisin niitä ystäviä joita tarvitsen), sovittiin että nähdään pitkästä aikaa viikonloppuna ja menen valokuvaamaan heitä kun he tanssivat Vanhojen tansseissa. Mulle siis valokuvausta tiedossa, jee! :)

Olen myös tehnyt päiväkäyntejä kuntotuskotiin. Ihan hyvin meni eilinen. Ensi viikolla mietitään kuntouskodin kanssa, että jospa olisinkin koko yön siellä. Saa nähdä miten onnistuu.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kuva maasta jossa haluaisit asua

2012-02-16T08:45:00.000+02:00

Kuva suosikki hedelmästäsi; päärynä

Päivä 01; kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Päivä 02: kuva siitä, mitä teit tänään

Päivä 03: kuva jostain mitä olet menettänyt

Päivä 04: kuva jostain mihin olet riippuvainen

Päivä 05: kuva joka inspiroi sinua

Päivä 06: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 07: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä

Päivä 8: kuva siitä, mitä haluat tehdä

Päivä 9: kuva maasta jossa haluaisit asua

Päivä 10: kuva suosikkihedelmästäsi

Päivä 11: kuva jostain mitä pelkäät

Päivä 12: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)

Päivä 13: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi

Päivä 14: kuva siitä mitä harrastat

Päivä 15: kuva jostain mitä teet joka päivä

Päivä 16: kuva joka kuvaa elämääsi

Päivä 17: kuva henkilöstä jota ihailet

Päivä 18: kuva joka saa sinut hymyilemään

Päivä 19: kuva, joka tekee sinut surulliseksi

Päivä; 20: kuva parhaasta puolestasi/osastasi

Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta

Päivä 22: kuva onnellisesta muistosta

Päivä 23: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi

Päivä 24: kuva joka kuvailee aamujani

Päivä 25: kuva lempipaikastani

Päivä 26: kuva jostain, johon uskoin lapsena

Päivä 27: kuva jostain mieliruoastani

Päivä 28: kuva ensimmäisestä harrastuksestani

Päivä 29: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt

Päivä 30: kuva jostain, mitä odotan paljon

Päivä 31: kuva lempihiustyylistäni

Päivä 32: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata

Päivä 33: kuva joka tuo muistoja mieleeni

Anoreksia ja minä

2012-02-15T18:14:00.001+02:00

Ajattelin kertoa teille vähän uudemmille lukijoillekkin taistelustani anoreksian ja dissosiaatiohäiriön kanssa- ja siitä toipumisesta. Koko tarinaani en aio selittää alusta alkaen, koska se olen jo kirjoittanut sairastumiseni vaiheista aikaisemminkin. Tarinani rankempaa alkua voit lukea täältä.

"Kaikki alkoi kun olin 12-13vuotias tyttönen, ala-aste ikäinen. Kaikki oli siihen mennessä ollut yhtä helvettiä, koin traumaattisia tapahtumia jo lapsena, oli isomummin ja lemmikkien kuolemaa, kiusaamista, isän ja äidin katkera avioero ja jatkuvia muuttoja paikasta toiseen. En koskaan saanut niitä elämän juuria, joita ehkä muut monet ikäiseni olivat saaneet. Koin lapsuudessani trauman, joka on väistämättä vaikuttanut sairastumiseeni.

''Virallisesti'' sairastuin kuitenkin 13-vuotiaana anoreksiaan, kaikki alkoi viattomasta karkkilakosta. Kun oma keho alkoi tuntua vieraalle ja se alkoi kehittymään pikkuhiljaa naisellisempaan muotoonsa. Se ahdisti, ja halusin pois siitä. Samalla syrjäydyin kaikista kavereistani ja jäin oikeasti ihan yksin. Jäin ihan yksin omaan pieneen maailmaani anoreksian kanssa. Etsin itseäni ulkoisesti; vaihdoin vaate-ja hiustyylejä jatkuvasti.

oman tyylin etsimistä..

Vähitellen aloin laihtua..

..ja ahdistua koska jäin yksin.

Ja pian olin sairaalakunnossa.

Sairaus vei minut kokonaan, veti ihan kunnolla mukaansa. Jouduin ensimmäiseksi sairaalaan vuonna 2009 ja pääsin saman vuoden kesällä pois. Toinen sairaalareissu oli vuonna 2010 keväällä. Silloin olin tosi huonossa kunnossa, kuolema oli lähellä ja suunnittelin jo omia hautajaisiani, kunnes eräänä päivänä katselin sairaalan kovista ikkunoista ulos ja huomasin linnun, kyyhkysen. Se lenteli vapaana kevät auringossa. Otin lusikan käteen ja söin ensimmäistä kertaa koko sairaalajakson aikana. Jokainen suupalanen oli taistelua, mutta se oli tehtävä, että pysyisin hengissä.

Luulin, että tästä sairaalareissusta tulisi hieman lyhyempi kuin viimeksi, mutta sairaalareissu venähtikin yli vuoden mittaiseksi! Koin koko sairaalahoidon aikana monenlaisia tunteita, rankkoja ja äärettömän vaikeita. Mutta jostakin syystä mieleeni tulvi vuonna 2011 vielä sairaalassa ollessani se kyyhkynen joka lensi kevät auringossa vapaana ja onnellisena. Tahdoin olla kuin se lintu. Aloin tervehtymään päin.

Normaalipainon saavuttaminen oli parantuessani iso juttu, koska olin ollut alipainoinen monia vuosia, jopa ennen kuin pääsin sairaalahoitoon. Kesä 2011 meni loistavasti, ja elämä rullasi hyvin. Ihastuin silloin yhteen poikaan ja kävin neljällä eri festareilla. Elämä normaalipainoisena oli paljon helpompaa, ja vapaampaa. Kesäni meni loistavasti!

Syksyn tullessa mielialani romahti ja näin ollen myös syömisenikin. Erosin (entisestä) poikaystävästäni, masennuin ja vetäydyin taas muista ihmisistä. Elin koko syksyn kuin sumussa. Pakko-oireeni lisääntyivät liikuntaa kohtaan ja saatoin liikkua yli kaksi tuntia joka päivä. Syömiseni olivat olemattomia, ja sain välillä hurjia ahmimiskohtauksia aliravitsemustilanteen takia. Marraskuun lopussa pidettiin palaveri asioistani ja kaikista se oli varmaa; osastohoito taas edessä.

Joulukuun alussa saavuin ambulanssilla päivystykseen jossa minulle laitettiin välittömästi tippaletku. Sisätautien osastolla minulle laitettiin toista kertaa nenä-mahaletkut. Olin vierihoidossa jonkun aikaa, kunnes saavuin aikuispsykiatrian osastolle (jossa olen edelleen). Jossakin vaiheessa letkut otettiin pois, vaikka en ollut valmis siihen itsekkään. Rupesin uhmakkaaseen syömislakkoon osastolla, jonka seurauksena letkut laitettiin kolmatta kertaa.

Vietin joulun osastolla jonka aikana minussa heräsi taas se jokin- oliko se parantumisen halu? Olin ollut letkuissa kolmisen viikkoa ja päätökseni oli vahva; nyt saa riittää. Joulun jälkeen pääsin eroon epämiellyttävästä letkusta. Siitä alkoi normaali syömisen opettelu pienin askelin. Painoni kuitenkin nousi aika reippaaseen tahtia. Olin aika sekaisin muutoksesta, ja oloni huonontui osastolla. Olin täysin varma, että minussa on kaksi persoonaa; minä ja se jokin pahaminä. Toimin usein pahan minän ohjeiden mukaan, heittelin juomalaseja osastolla, joilla yritin viiltää itseäni. Siitä ei seurannut hyvää, vaan jouduin usein 'rauhoittumis'-huoneeseen. Lisäksi potkin ovia ja hakkasin ikkunoita. Olin ihan sekaisin. Minulle alettiin kertomaan Dissosiaatiohäiriöstä, joka syntyy usein jonkun trauman takia. Dissosiaatihäiriön oireet tunnistan itsessäni.

Helmikuu alkoi vähän paremmissa merkeissä; rakastuin yhteen poikaan internetin kautta, ja olemme nyt seurustelleet vasta pari viikkoa, mutta voin kertoa että tämä mies on muuttanut minussa jotain parempaan suuntaan. Kuin rakkauden myötä jokin pelkoni olisi hälventynyt?

Olen myös saavuttanut normaalipainon taas ja tällä kertaa se on pysyvämpää! :-)

Nyt olen taas tasapainossa enemmän itseni kanssa. Alan suunnittelemaan itselleni kyyhkys-tatuointia muistuttamaan minua siitä onnellisuudesta jonka voi saavuttaa! Ja mitähän anoreksialleni kuuluu? Ei oikein hyvää, minä Tykkään lyödä sitä turpiin kaakao cappucinolla ja pitsapaloilla. :-)

Minussa on valo

2012-02-14T20:30:00.000+02:00

Rubiininpunaiset hiukset,

silmissä jo valo tulevaisuuden.

Tyttö katselee lasi ikkunan

läpi kaupunkia,

sen vaaleanpunaisia ruusuja

piikikkäitä.

Ihmismassan keskellä

vieraampi poika katselee

tyttöä hentoista.

Katseet ovat lempeät,

ajatukset marjapuuron värisiä,

kuin olisitte tunteneet koko ikänne.

Ensi kosketuksen värähdys, ja

sormissa kipinä rakkauden.

Hymy huulilla muisto valosta,

jonka kadotin kauan sitten.

♥ Hyvää ystävänpäivää! ♥

2012-02-14T09:08:00.001+02:00

Päivä 07: Kuva jostain mitä tarvitset joka päivä

Kännykkä

Korut

Meikit

Kuva siitä, mitä haluat tehdä:

Haluaisin Toteuttaa unelmia.. ja toivottaa teille kaikille

ihanille 310 lukijalle hyvää ystävänpäivää! ♥ :-)

Päivä 01; kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Päivä 02: kuva siitä, mitä teit tänään

Päivä 03: kuva jostain mitä olet menettänyt

Päivä 04: kuva jostain mihin olet riippuvainen

Päivä 05: kuva joka inspiroi sinua

Päivä 06: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 07: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä

Päivä 8: kuva siitä, mitä haluat tehdä

Päivä 9: kuva maasta jossa haluaisit asua

Päivä 10: kuva suosikkihedelmästäsi

Päivä 11: kuva jostain mitä pelkäät

Päivä 12: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)

Päivä 13: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi

Päivä 14: kuva siitä mitä harrastat

Päivä 15: kuva jostain mitä teet joka päivä

Päivä 16: kuva joka kuvaa elämääsi

Päivä 17: kuva henkilöstä jota ihailet

Päivä 18: kuva joka saa sinut hymyilemään

Päivä 19: kuva, joka tekee sinut surulliseksi

Päivä; 20: kuva parhaasta puolestasi/osastasi

Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta

Päivä 22: kuva onnellisesta muistosta

Päivä 23: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi

Päivä 24: kuva joka kuvailee aamujani

Päivä 25: kuva lempipaikastani

Päivä 26: kuva jostain, johon uskoin lapsena

Päivä 27: kuva jostain mieliruoastani

Päivä 28: kuva ensimmäisestä harrastuksestani

Päivä 29: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt

Päivä 30: kuva jostain, mitä odotan paljon

Päivä 31: kuva lempihiustyylistäni

Päivä 32: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata

Päivä 33: kuva joka tuo muistoja mieleeni

Värikäs viikonloppu

2012-02-13T14:31:00.002+02:00

Viikonloppuni ilta alkoi hyvissä merkeissä; lähdin osastolta itsenäisesti bussilla kohti juna-asemaa, Jeviä vastaan. Kaikki oli kaunista kun katselin bussin ikkunasta lumisia puita ja auringon laskua. Olin unohtanut maailman ja luonnon kauneuden ollessani vain neljän seinän sisällä sairaalassa. Nyt minulla oli mahdollisuus heittäytyä elämään.

Jevi saapui junasta ja olin häntä jo vastassa. Meinasin haljeta riemusta kun näin hänet. Juna-asemalla odottelimme pikkusiskoani Oonaa ja hänen poikaystävää Samia. Pian kuuluikin ulkoa Oonan huutoa ja hyppäsimme mustan auton lämpimään ilmaan. Oona väänsi musiikit täysille ja lauloimme ja tanssimme autossa sen minkä pystyimme. Minulla oli ihan fantastinen olo. Kävimme myös mäkkärissä, jossa tilasin jätti kokoisen vanilja-pirtelön.

Sitten lähdimme ajelemaan kohti kotia. Yhtäkkiä minua rupesi ahdistamaan ihan hirveästi. Jevi kysyi mikä minulla on, kun olin niin hiljainen ja omissa maailmoissa. Ympäristö tuntui muuttuvan oudoksi ja itkin kauheasti, haukoin henkeä. Varmaan jonkinlainen Dissosiaatio kohtaus? Jevi ei oikein ymmärtänyt mikä minulla oli, onhan tämä kaikki hänelle aivan uutta. Oona, pikkusiskoni, hyppäsi etupenkiltä takapenkille viereeni ja piti minua kädestä, puhui ihania asioita ja yritti pitää minua tässä hetkessä. Jevi piteli myös kädestä kiinni. Pian kohtaus meni ohi Oonan ansiosta.
Kotona minua oli vastassa äitini, kaksi pientä pikkuveljeäni, Hippu-koirani ja kissamme. Sain oikein tuplahalin pikkuveljiltä, heillä oli niin iso ikävä. ♥

Jevi ja Hippu ♥

Jevi ja Hippu tulivat hyvin toimeen keskenään.

Lauantai iltana lähdimme iltaa viettämään porukalla neljästään äidin ja isäpuolen mökille. Oli tosi hauska ja ikimuistoinen ilta.

Sunnuntaina pelattiin porukalla lautapelejä ja laitettiin mökki kuntoon illan vieton jäljiltä.

Illalla ahdistukseni taas nousi. Osaston lomasuunnitelmassa luki, että itsensä vahingoittaminen on kiellettyä. Heti kun jäin yksin pieneksi hetkeksi, mielessä vaelteli. Sitten sorruin taas siihen, otin terän käteen ja viilsin. Viilsin niin paljon että lattia lainehti verestä. Itkin kun siskoni saapui paikalle, ja poikaystäväni katsoi vähän kauhuissaan.

Mulle tuli todella syyllinen olo, kun kaikki läheiseni saivat nähdä pahaa oloani. Mä en tiedä mikä mua välillä vaivaa; olen päällisin puolin iloinen ja hymyilevä ihminen, mutta silti välillä viiltelen ja saan itku-ahdistuskohtauksia. Mitä tää kaikki oikein on?

(ps. Kysyin Jeviltä, että käykö sille, että julkaisen hänen oikean lempinimensä täällä netissä ja kuvia. Hän suostui. Joel oli vaan alussa peitenimi.)

Perjantai iltani

2012-02-11T10:52:00.000+02:00

Joel(nimi muutettu) matkusti tänne satojen kilometrien päästä junalla minun takia; viettämään yhteistä viikonloppua kotonani. Pääsin siis osastolta lomille. Näen sekä perhettäni, että rakkaita lemmikkejäni pitkästä aikaa. Olen ihan innoissani!

Pikkusiskoni ja hänen poikaystävänsä tulivat minua hakemaan perjantai iltana osastolta, ja lähdimme jatkamaan matkaa juna-asemaa kohti. Olin ihan innoissani Joelia vastassa juna-asemalla. Sisko laittoi autossa volyymin täysille, musiikki soi täysillä ja tunsin eläväni- nauroin maha kippurassa pitkästä aikaa (vaikka sain myöhemmin ahdistuskohtauksen, mutta poikaystäväni ja siskoni olivat tukena, siitä selvittiin yhdessä).

Ilta meni hyvin, olin onnellinen, ja annoin syömishäiriö mörön vajota jonnekkin hyvin kauas. Ajattelin muuten jossakin vaiheessa liittyä SYLIn vertaistukiryhmään, koska olen sitä mieltä että vertaistuki on se joka auttaa minua parhainten. Minulle on tullut sähköpostia paljon, jossa syömishäiriötä sairastavien läheiset ovat kyselleet huolissaan miten sairastunutta voisi auttaa. Vaikka olenkin sairastanut pitkään ja vielä vakavastikkin, niin en kuitenkaan ole mikään ammattiauttaja, vaikka paljon tietoa minulla on anoreksiasta. Minulle saa edelleen lähettää sähköpostia jos joku painaa mieltä tai on kysymyksiä. :) Vastaan, mutta siinä voi kestää tovi.

Viikonloppu siis alkoi hyvin. Olin askarrellut Joelille ison sydämen muotoisen sydämen, jossa luki ''rakastan sinua''. Näin myös rakasta koiraani pitkästä aikaa. Hippu-koira oli onnesta sekaisin kun näki minun ja Joelin. Kumpikaan ei voinut olla hymyilemättä.

Kuva joka inspiroi sinua

2012-02-09T07:03:00.000+02:00

Unohdin päivittää tätä, joten laitan kaksi samalla kertaa:

Päivä 05: Kuva joka inspiroi sinua

Päivä 6: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 01; kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Päivä 02: kuva siitä, mitä teit tänään

Päivä 03: kuva jostain mitä olet menettänyt

Päivä 04: kuva jostain mihin olet riippuvainen

Päivä 05: kuva joka inspiroi sinua

Päivä 06: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 07: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä

Päivä 8: kuva siitä, mitä haluat tehdä

Päivä 9: kuva maasta jossa haluaisit asua

Päivä 10: kuva suosikkihedelmästäsi

Päivä 11: kuva jostain mitä pelkäät

Päivä 12: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)

Päivä 13: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi

Päivä 14: kuva siitä mitä harrastat

Päivä 15: kuva jostain mitä teet joka päivä

Päivä 16: kuva joka kuvaa elämääsi

Päivä 17: kuva henkilöstä jota ihailet

Päivä 18: kuva joka saa sinut hymyilemään

Päivä 19: kuva, joka tekee sinut surulliseksi

Päivä; 20: kuva parhaasta puolestasi/osastasi

Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta

Päivä 22: kuva onnellisesta muistosta

Päivä 23: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi

Päivä 24: kuva joka kuvailee aamujani

Päivä 25: kuva lempipaikastani

Päivä 26: kuva jostain, johon uskoin lapsena

Päivä 27: kuva jostain mieliruoastani

Päivä 28: kuva ensimmäisestä harrastuksestani

Päivä 29: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt

Päivä 30: kuva jostain, mitä odotan paljon

Päivä 31: kuva lempihiustyylistäni

Päivä 32: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata

Päivä 33: kuva joka tuo muistoja mieleeni

Kun itkisit, pyyhkisin pois kaikki kyyneleesi

2012-02-08T10:31:00.001+02:00

Tänään itkin. Itkin sitä, kuinka nopeasti asioiden pitäisi tapahtua, jotta pääsisin takaisin kuntoutuskotiin, joka on kotini. Miksi minulta vaaditaan niin nopeaa parantumista? En etene omaan tahtiin, vaan muiden suunnitelmien mukaisesti.

Niin kuin ystäväni sanoi:

''tyhmää kun eivät ymmärrä, että siun ensisijainen päämääräs olis nyt kuntoutua eikä miettiä, että miten saisit itsesi nopeasti paremmaksi,

jotta et menettäisi kotiasi''.

Siis tämä on ihan järjetöntä.. en tiedä miten jaksan edetä niin nopeasti. En tiedä miten pystyn hillitsemään itseäni.

Kuukausi aikaa näyttää, näyttää itselleni ja muille, että minussa on sitä voimaa. Voimaa olla taas se

minä, jonka kadotin.

Kuva viime kesältä, jolloin kaikki

oli hyvin.

Olen myös suunnitellut tulevaa viikonloppua, ja toivon koko sydämestäni että kaikki toiveeni toteutuisivat. Että pääsisin koko viikonlopuksi lomalle, ja että poikaystäväni pääsisi meille koko viikonlopuksi kylään. Silloin olisin tosi iloinen, mutta lääkäri päättää perjantaina viikonloppu lomani. Jännittää hieman, että mitkä mahdollisuudet mulla on päästä lomille, vaikka eilenkin sorruin taas niihin teriin, ja hoitajat huomas sen. Kadun sitä mitä tein, koska se voi olla vaarana, etten pääsisikään lomille. Uskon kuitenkin, että unohdan viiltelyn, kun poikaystäväni on lähelläni.

"Kun itkisit, pyyhkisin pois kaikki kyyneleesi
Kun huutaisit, kukistaisin kaikki pelkosi
Pidin sinua kädestä läpi kaikkien näiden vuosien
Mutta sinulla yhä on
Kaikki minusta.."

Skräppäys

2012-02-07T09:47:00.000+02:00

Moikka! Ajattelin näyttää teille pitkään jatkunutta skräppäys-projektiani. Teen joka kuukaudesta yhden sivun, eli kerään kuvia ja tekstejä, liittyen siihen mitä olen tehnyt tiettynä kuukautena. Skräppäysvihkon tarkoituksena on se, että siitä jää koko vuodesta hyvä muisto. Aloitin vihkon tekemistä kesäkuussa, joten sivut alkavat siitä.

Elä Unelmaasi

"Elämä on arvaamatonta, koska tahansa

voi sattua jotain hyvää."

(Kansikuvitus)

Ensimmäinen sivu

Kesäkuu

Olin silloin osastolta muuttanut kuntoutuskotiin.

''Muutos on paitsi sallittua myös toivottavaa."

Toinen sivu

Heinäkuu

Hyvä olo.

Vietin kesäni hyvissä tunnelmissa. Olin

niin onnellinen ja terveen oloinen, että

en tarvinnut edes terapiaa koko kesänä.

Kolmas sivu

Elokuu

Olin ihastunut yhteen poikaan silloin.

Mutta kun koulu alkoi niin vointinikin heikkeni.

NELJÄS SIVU

Syyskuu

Syyskuussa ei tapahtunut mitään kovin erikoista

kävin koulua ja lenkkeilin vesisateessa koiran

kanssa.

VIIDES SIVU

Lokakuu

Ystäviä ja matkustelua, sekä shoppailua.

Olin tuolloin Helsingissä reissussa. Vointini

heikkeni edelleen, joten Marraskuusta ei ole yhtäkään sivua

tehty.

Kuudes sivu

Helmikuu

Rakastuin toiseen poikaan internetin kautta. Hän tuli pari kertaa

tapaamaan minua osastolle, ja nyt olemme onnellisesti yhdessä.

Tuo Uudet hiukset merkitsee sitä, että minulla on huomenna

kampaajan aika, jossa lähtevät hiustenpidennykseni pois, ja uutta väriä

tukkaan! :-)

Tuossa vielä kartonkeja/papereita, joita löytyy

askarteluliikkeistä. Noita olen käyttänyt sivun pohjana.

Osa sivuista puuttuu todellakin, koska huonommassa kunnossa en jaksanut työstää skräppivihkoani lainkaan. Nyt on voimia taas jatkaa siihen mihin jäätiin.

Aamun kuiskauksia

2012-02-06T16:45:00.000+02:00

Päiväni alkoi osastolla jo varhain. Nousin sängystä ylös jo kuudelta, menin keittämään tee-vettä ja laitoin itselleni kiharat. Meikkasin ja tein kaiken kiireettömästäni. Pidän niin paljon kiireettömistä aamuista.

Aamulla yhdeksän aikoihin lähdimme omahoitajani kanssa liikenteeseen sairaalan autolla. Pidimme palaveria kuntoutuskodissa, jossa olen yhä kirjoilla (!), vaikka olen sairaalahoidossa. Palaverissa tuli esille karu totuus; jos kuntoutuminen sairaalassa ei etene nopeasti, paikkani kuntoutuskodista viedään pois. Minulle tuli tästä hirmuinen hätä ja mietin että miten minä kestän tämän kaiken niin nopeasti, niin turvallisesti, etten vahingoita itseäni lainkaan. Itsensä vahingoittamisesta on tullut minulle jo riippuvuus. Viiltelyä ei koskaan pitäisi aloittaakkaan. Se on vain sen hetken helpotus, mutta ikuinen arpi iholla. Mutta jostakin pitäisi saada se toivon kipinä, että jaksan olla päiviä kuntoutuskodissa. Ja ylipäänsä jaksan jatkaa siellä. Se on kotini, maailman tärkein paikka, enkä todellakaan halua menetää paikkaani siellä, ja jos menettäisin olisin ihan rikki.

Eli nyt vain hirmuinen tsemppi päälle. Minä pystyn tähän?

Kuva, jostain mihin olet riippuvainen

2012-02-05T16:15:00.001+02:00

Luomivärit! Minulla on kaksi isoa luomiväri rasiaa,

ja käytän eri päivinä eri värejä.

Piirtäminen

Kaikenlaiset korut

Kaakao Cappucino

Ihmisten läheisyys. Tarvitsen haleja ja paljon
ihmisiä ympärilleni, muuten en jaksa.

Päivä 01; kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Päivä 02: kuva siitä, mitä teit tänään

Päivä 03: kuva jostain mitä olet menettänyt

Päivä 04: kuva jostain mihin olet riippuvainen

Päivä 05: kuva joka inspiroi sinua

Päivä 06: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 07: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä

Päivä 8: kuva siitä, mitä haluat tehdä

Päivä 9: kuva maasta jossa haluaisit asua

Päivä 10: kuva suosikkihedelmästäsi

Päivä 11: kuva jostain mitä pelkäät

Päivä 12: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)

Päivä 13: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi

Päivä 14: kuva siitä mitä harrastat

Päivä 15: kuva jostain mitä teet joka päivä

Päivä 16: kuva joka kuvaa elämääsi

Päivä 17: kuva henkilöstä jota ihailet

Päivä 18: kuva joka saa sinut hymyilemään

Päivä 19: kuva, joka tekee sinut surulliseksi

Päivä; 20: kuva parhaasta puolestasi/osastasi

Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta

Päivä 22: kuva onnellisesta muistosta

Päivä 23: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi

Päivä 24: kuva joka kuvailee aamujani

Päivä 25: kuva lempipaikastani

Päivä 26: kuva jostain, johon uskoin lapsena

Päivä 27: kuva jostain mieliruoastani

Päivä 28: kuva ensimmäisestä harrastuksestani

Päivä 29: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt

Päivä 30: kuva jostain, mitä odotan paljon

Päivä 31: kuva lempihiustyylistäni

Päivä 32: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata

Päivä 33: kuva joka tuo muistoja mieleeni

300 lukijaa! ♥

2012-02-04T13:46:00.000+02:00

Jee, jopa 300 lukijaa lueskelee blogiani! :) Kiitän kaikkia, jotka ovat tukeneet, lukeneet ja kommentoineet blogiani. Ilman teitä ei ole Milkshake Dreamia. Blogin pitämisen aikana on kerennyt tapahtua kaikenlaista, olen lähtenyt osastolta ja tullut takaisin. Olen eronnut ja rakastunut uudelleen. Olen meinannut luovuttaa, mutta olen edelleen hengissä.
Mutta olen edelleen sairas. Karkea tosiasia.

300 lukijan ansiosta tein pieniä lisäyksiä blogin ulkoasuun, fontit vaihettu, ja laitoin uusia sivuja bannerin alapuolelle. Oma esittelyni jäi vähän kesken, mutta yritän saada sen valmiiksi mahdollisimman pian. Ystäväni kertomus minusta ja anoreksiastani on koskettava ja siksi tahdoin laittaa sen esille kaikkien luettavaksi. Pitkä tie on kuljettu, mutta tässä sitä vielä ollaan! :)

♥

2012-02-03T09:19:00.001+02:00

Kaikki alkoi niinkin pienestä asiasta kuin internetistä, kuvagalleriasta. Hän kommentoi minulle, sanoi asioita joita kukaan muu poika ei ollut ennen sanonut. Hän näki kuvista välitseni, kuinka hyvä sydän minulla on, mutta kuinka surullinen mieli minulla on. Hän oli siis ihan oikeassa ja se teki minuun todellakin suuren vaikutuksen.

Juttelimme pitkään, monia tuntia mesessä, puhelimessa ja facebookissa. Tunteeni vain vahvistuivat häntä kohtaan. Olin ihastunut.

Ensimmäinen tapaaminen tapahtui täällä osastolla. Joel (nimi muutettu) matkusti kaukaa satojen kilometrien päästä katsomaan minua. Juna-asemalla oli äitini vastassa ja tulivat autolla sairaalalle. Osastolle tullessaan, kun näin Joelin, tiesin, että siinä se nyt on. Hänen tumman ruskeat silmänsä saivat minut heti lumoihin. Hän antoi minulle kauniin vaaleanpunaisen ruusukimpun. Sen jälkeen menimme huoneeseeni ja äitini jäi siksi aikaa potilaskeittiöön. Juttelimme ja olimme sylikkäin. Olin koko ajan hymy huulilla. Näin Joelin katseesta, että se vilkaisi välillä mun huulia. Sitten me yhtäkkiä suudeltiin.

Myöhemmin lähdimme kaupungille, jossa tarkoituksena oli käydä ostoksilla. Minusta oli huvittavaa, kun Joel sai/joutui kiertelemään perässäni Seppälässä ja H&M:llä. :D Joelkin osteli kaikkea. Kun saavuimme koruliikkeeseen, ostin paljon koruja. Mutta sitä en huomannut että Joel oli kerennyt ostamaan 'jaettavan' kaulakorun, jossa oli kaksi sydäntä. Hän ripusti sen kaulaani hymyilen.

Kävelimme kaupungilla myös ulkona, vaikka pakkanen oli kova. Pakkanen puri kasvoja, mutta poikaystävän suudelma lämmitti minua.

Pitkän päivän jälkeen, voin sanoa, että olen väsynyt, mutta todella iloinen. :) ♥

(Tein tarkemman postauksen toiseen blogiini, jossa kerron enemmän asioistani ja päivän tapahtumista.)

Piece in love

2012-02-02T08:45:00.000+02:00

Vaikka etsinkin netin kautta seuraa, löysin rakkauden paikasta, jossa en ajatellutkaan törmätä häneen. Hän vain sanoi sellaisia sanoja joita kukaan muu ei ollut minulle sanonut. Mitä enemmän juttelimme sitä enemmän tiesin sen olevan juuri se poika, jota olin etsinytkin nämä kaikki vuodet. Ja kaikkein hassuinta tässä on se, että löysin parhaan kaverini saman nettisivun kautta.

Olen huomannut myös sellaisen asian, että yleensä ihastun herkemmin silloin, kun anoreksia on paremmin hallinasssa. Kaloreiden ja vaatekokojen sijaan saan muuta ajateltavaa, kun mieli täyttyykin ihan muista asioista ihastuneena. Ja mikä parasta; on joku jonka kanssa jakaa asioita.

Näemme tänään ensimmäistä kertaa. Hän matkustaa satojen kilometrien päästä katsomaan juuri minua. Voi olla aika hämmentävä paikka nähdä ensimmäistä kertaa osasto olosuhteissa. Onneksi pääsemme illalla kaupungille vähän 'tuulettumaan'.

Jännittää!

Mitä olen menettänyt..

2012-02-02T07:25:00.000+02:00

Olen menettänyt

Luottamuksen itseeni ja muihin ihmisiin..

..Vapauden

Olen menettänyt Paljon ihania ystäviä..

Ja käsityksen siitä, kuka minä oikeasti olen?

Minkälainen olen, missä minun kuuluu olla?

Kuka on se itsevarma iloinen tyttö, noissa kesäisissä

kuvissa? Missä olen minä?

Päivä 01; kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Päivä 02: kuva siitä, mitä teit tänään

Päivä 03: kuva jostain mitä olet menettänyt

Päivä 04: kuva jostain mihin olet riippuvainen

Päivä 05: kuva joka inspiroi sinua

Päivä 06: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 07: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä

Päivä 8: kuva siitä, mitä haluat tehdä

Päivä 9: kuva maasta jossa haluaisit asua

Päivä 10: kuva suosikkihedelmästäsi

Päivä 11: kuva jostain mitä pelkäät

Päivä 12: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)

Päivä 13: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi

Päivä 14: kuva siitä mitä harrastat

Päivä 15: kuva jostain mitä teet joka päivä

Päivä 16: kuva joka kuvaa elämääsi

Päivä 17: kuva henkilöstä jota ihailet

Päivä 18: kuva joka saa sinut hymyilemään

Päivä 19: kuva, joka tekee sinut surulliseksi

Päivä; 20: kuva parhaasta puolestasi/osastasi

Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta

Päivä 22: kuva onnellisesta muistosta

Päivä 23: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi

Päivä 24: kuva joka kuvailee aamujani

Päivä 25: kuva lempipaikastani

Päivä 26: kuva jostain, johon uskoin lapsena

Päivä 27: kuva jostain mieliruoastani

Päivä 28: kuva ensimmäisestä harrastuksestani

Päivä 29: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt

Päivä 30: kuva jostain, mitä odotan paljon

Päivä 31: kuva lempihiustyylistäni

Päivä 32: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata

Päivä 33: kuva joka tuo muistoja mieleeni

One lovely Blog

2012-02-01T17:40:00.000+02:00

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
Kiitos Marikalle ,joka lahjoitti minulle tämän ihanan palkinnon. Paljon kiitoksia Marika! :) ♥
2. Sen jälkeen kerro 7 random faktaa itsestäsi.
3. Anna awardi eteenpäin lempibloggaajille/ blogeille.

1. Olen ihan koukussa Kaakao Cappucinoon, jota saa s-marketeista. Juon sitä monta kuppia päivässä, välillä vähän liikaakin. Mutta minkäs sille voi kun se on niin hyvää!

2. Normaalipainon saavuttaminen ei ollut helppoa, mutta kaikki se tuska on sen arvoista! Nyt olen siis normaalipainoinen ja voin hyvin fyysisesti. Henkinen puoleni kaipailee vielä työstämistä. Oloni on normaalipainon saavuttamisen ansiosta vapautuneempi ja muutenkin parempi.

3. Poltin joskus ylä-asteen alussa tupakkaa. Myöhemmin tajusin sen olevan rahan ja terveyden tuhlaamista joten lopetin sen.

4. Haaveilen siitä tosi rakkaudesta. Viime kesän ihastumisen tunteet jäätyivät talven tullessa.

5. Haaveilin lapsesta asti sitä, että joku päivä olisin oikea baletti tanssija. Haave jäi vaan haaveeksi. Oikeasti pelkään tanssimista, koska en ole vielä ihan täysin sinut itseni ja vartaloni kanssa. Uimistakin kammoan.

6. Kaikille lukijoilleni on varmasti tullut jo selväksi, kuinka rakastankaan piirtämistä! Haluan kehittyä kuvan tekemisessä, kokeilla uusia tekniikkoja ja onnistua niissä. Onneksi pääsin eilen kuvataideterapiaan, jossa minulla on mahdollisus kehittää taitojani. Olisikohan minusta sittenkin valokuvaajan sijasta kuvataideterapeutiksi isompana? Kai niitä molempia voi yhdistää? Saa nähdä.

7. RAKASTAN koruja! Kaulakoruja, rannekoruja, korviksia, melkein mikä vaan käy. Keräilen erilaisia kyyhkyskoruja ja perhoskoruja. :)
Annan One Lovely Blog -awardin 8 aktiivisille lukijoilleni;
Tiiiaaa

Immortal

Kafi

Tsirpula

Mia-ana

Nam

Butterfly

Pinja

Kuva siitä, mitä teit tänään

2012-02-01T13:38:00.000+02:00

Join taivaallista cappucinoa ja söin hyvää mustikkapiirakkaa

pitkästä aikaa!

Ja minä piirsin kuvia, yllätys yllätys. :D

Päivä 01; kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Päivä 02: kuva siitä, mitä teit tänään

Päivä 03: kuva jostain mitä olet menettänyt

Päivä 04: kuva jostain mihin olet riippuvainen

Päivä 05: kuva joka inspiroi sinua

Päivä 06: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 07: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä

Päivä 8: kuva siitä, mitä haluat tehdä

Päivä 9: kuva maasta jossa haluaisit asua

Päivä 10: kuva suosikkihedelmästäsi

Päivä 11: kuva jostain mitä pelkäät

Päivä 12: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)

Päivä 13: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi

Päivä 14: kuva siitä mitä harrastat

Päivä 15: kuva jostain mitä teet joka päivä

Päivä 16: kuva joka kuvaa elämääsi

Päivä 17: kuva henkilöstä jota ihailet

Päivä 18: kuva joka saa sinut hymyilemään

Päivä 19: kuva, joka tekee sinut surulliseksi

Päivä; 20: kuva parhaasta puolestasi/osastasi

Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta

Päivä 22: kuva onnellisesta muistosta

Päivä 23: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi

Päivä 24: kuva joka kuvailee aamujani

Päivä 25: kuva lempipaikastani

Päivä 26: kuva jostain, johon uskoin lapsena

Päivä 27: kuva jostain mieliruoastani

Päivä 28: kuva ensimmäisestä harrastuksestani

Päivä 29: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt

Päivä 30: kuva jostain, mitä odotan paljon

Päivä 31: kuva lempihiustyylistäni

Päivä 32: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata

Päivä 33: kuva joka tuo muistoja mieleeni

Kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

2012-01-31T17:10:00.000+02:00

Ahdisti, mutta yritin peittää ahdistukseni päästääkseni

kuvataideterapiaan, koska koen sen olevan tällä hetkellä

ainoa keino, joka voi auttaa minua.

Olin kuvataideterapiassa. Alussa oli omahoitaja myös mukana keskustelussamme terapeutin ja minun kanssa. Sovittiin tavoitteitani, pahan olon tunnistamista ja kuvan käytön merkityksestä. Sainkin ensimmäiseksi tehtäväkseni piirtää siitä, että miltä minusta tuntui tänään (sopii hyvin tähän postaukseen).

Piirsin lyijykynällä itkuisen ja ahdistuneen näköisen tytön, joka kuvasti minua. Olin ahdistunut, mutta loppujen lopuksi iloinen siitä, että vihdoinkin pääsin kuvataideterapiaan kuitenkin.

Jokainen kynän veto,

jokainen sivellin veto,

ja jokainen kumin pyyhkäisy,

kertoi siitä,

että tämä on sitä mistä

olen aina unelmoinut.

Päivä 01; kuva siitä, miltä sinusta tuntui tänään

Päivä 02: kuva siitä, mitä teit tänään

Päivä 03: kuva jostain mitä olet menettänyt

Päivä 04: kuva jostain mihin olet riippuvainen

Päivä 05: kuva joka inspiroi sinua

Päivä 06: kuva minne haluaisit mennä

Päivä 07: kuva jostain mitä tarvitset joka päivä

Päivä 8: kuva siitä, mitä haluat tehdä

Päivä 9: kuva maasta jossa haluaisit asua

Päivä 10: kuva suosikkihedelmästäsi

Päivä 11: kuva jostain mitä pelkäät

Päivä 12: kuva sinusta ja ystävästäsi (ystävistäsi)

Päivä 13: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi

Päivä 14: kuva siitä mitä harrastat

Päivä 15: kuva jostain mitä teet joka päivä

Päivä 16: kuva joka kuvaa elämääsi

Päivä 17: kuva henkilöstä jota ihailet

Päivä 18: kuva joka saa sinut hymyilemään

Päivä 19: kuva, joka tekee sinut surulliseksi

Päivä; 20: kuva parhaasta puolestasi/osastasi

Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta

Päivä 22: kuva onnellisesta muistosta

Päivä 23: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi

Päivä 24: kuva joka kuvailee aamujani

Päivä 25: kuva lempipaikastani

Päivä 26: kuva jostain, johon uskoin lapsena

Päivä 27: kuva jostain mieliruoastani

Päivä 28: kuva ensimmäisestä harrastuksestani

Päivä 29: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt

Päivä 30: kuva jostain, mitä odotan paljon

Päivä 31: kuva lempihiustyylistäni

Päivä 32: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata

Päivä 33: kuva joka tuo muistoja mieleeni

En tyytynytkään kuolemaan

2012-01-30T08:29:00.000+02:00

Itsetuhoisia ajatuksiani vastaan tein Unelma Elämä-kollaasin, joka on tuossa alemmassa kuvassa. Jo koko ajatuskin tuntui hassulta, koska mieleni on ollut niin synkkä. Löysinkin yllättävän paljon asioita, joita haluun kuoleman sijaan vielä toteuttaa! Annoin vain pahojen ajatusten väistyä hetkeksi.

Ystävyys

Shoppailu

Uusi perheenjäsen (koiranpentu)

Kesä

Hyvä olo

Rakkaus

''Kapinointi''

Ja iloinen uutinen; jaksoin taistella itseni kanssa (ei itsetuhoista käyttäytymistä osastolla) viikonlopun yli, ja pääsen varmasti jo heti huomenna kuvataideterapiaan! Se on se, jonka takia jaksoin taistella muutaman päivän tähän hetkeen. Mahdollisesti saan myös lisää vapauksia, esim. parturissa käyminen ja läheisten kanssa ulkona liikkuminen. Tuolla kovissa pakkasissa ei kuitenkaan kovin pitkään jaksa olla, mutta vaikka onkin kylmä, niin luonto on hyvin kaunista.

Mistä te unelmoitte? :)

Piirrän, koska rakastan sitä!

2012-01-28T19:01:00.000+02:00

Olen viettänyt viikonloppuni on jälleen osasto tunnelmissa. Viikonloput ovat tosi rauhallisia, eikä erityistä ohjelmaa ole, mutta minuahan se ei haittaa, vaan olen keksinyt päivästä toiseen tekemisiä. Olen piirtänyt nyt viikonloppuna, saunonut, katsellut elokuvia ja tehnyt yhden kuvakollaasin!

Lennä pikkuinen,

kerro miksi siivissäsi on pieni rikko,

miksi siipesi eivät kantaneet

kuin lakritsipuiden varjoon.

Lennä pikkuinen,

tahdon nähdä

lasisiipiesi parantuvan.

Feenikslintu

Vesivärikyniä..

Kuvakollaasista ei ole nyt kuvaa, mutta voin seuraavassa postauksessa näyttää senkin työn. On tässä tullut paljon tehtyä kaikenlaista! Ja mietittyä kaikenlaista; miten onkaan hyvä olla fyysisesti itseni kanssa, nyt kun olen normaalipainoinen. Ei palella, ei heikota, päässä ei suhise ikävästi eivätkä hiukset eivät enää karise pois päästä ja kyntenikään eivät enää lohkeile. Ja arvatkaa mitä; minä olen ihan ok tämän kokoisena. En tunne jatkuvaa läskiahdistusta itseni kanssa, vaikka sitä vielä välillä tuleekin. Parantuminen vie aikaa, sillä henkisesti en vielä ole kunnossa, mutta fyysisesti kyllä.

Onneksi edes jokin asia menee hyvin (fyysinen kunto). Sitten on enemmän voimia työnskennellä henkisen puolen kanssa, jonka kanssa mulla on vielä pitkä tie edessä.

Minä lupaan teille, etten koskaan luovuta tätä taistelua.

Tavoitteista

2012-01-26T19:22:00.000+02:00

Juttelimme toissapäivänä hoitoni tavoitteista. Kysymyksiin en osannut vastata ollenkaan, koska olen ihan hukassa tilanteeni vuoksi. Tavoitteita kuitenkin pitää olla, jotta hoitoni etenisi hyvää tahtia. Takapakit tiedetään- niitä tulee jokaiselle parantumisen tiellä. Takapakeistakin selvitään eteenpäin.

Tulin osastolle anoreksian ja vakava-asteisen masennuksen takia. Nyt mulla epäillään edelleenkin Dissosiaatiohäiriötä- ja joku kuiskasi korviini myös pientä epäilystä epävakaa-persoonallisuushäiriöstä. Kaikki kuitenkin puhuu dissosiaatiohäiriöstä, joten se ilmeisesti tulee olemaan kolmas vaiva.
Pahan minäni persoona ei jätä minua rauhaan, vaikka kuinka yritän pyristellä takaisin normaaliin käyttäytymiseen. Ei enää viiltelyä sanoo hoitajat, mutta toinen persoonani kuiskailee sen tummia sanojaan mun korvaan, etten pääse unissanikaan siitä rauhaan. Yksi tarkkaavainen osastokaverini sanoi minulle, että jatkuvan minä-toinen persoona-taistelut näkee mun silmistä ja ilmeestä. Jos olen taas pahoilla poluilla katseeni ei vaella, ainoastaan mieleni. Mieleni värähtelee ja tuo mieleen trauman- sen jonka tahtoisin vain unohtaa, mutta silti käsitellä sitä. Tää on niin vaikeeta.
Omahoitajani ja minä asetettiin minulle tavoitteita; Jos pystyn olemaan vahingoittamatta itseäni ja joutumasta nollahuoneeseen, pääsen tiistaina ehkä parturiin ja sairaalan kuvataideterapiaan, joka olisi kuin minulle luotu! Olen odottanut sitä kuvataideterapiaa jo kuukausia, mutta kuinkas on käynytkään? Nyt pitäisi ottaa uusi suunta ja jättää viiltelyt ja raapimiset vittuun suoraan sanoen. Raivostun. Mitä mieltä olette, miltä suunnitelmamme kuulostaa?

Lisäksi haluaisin tuoda esille yhden minua monta vuotta painavan asian; Bi-seksuaalisuus. Mitä pahaa siinä on? En rakastu sukupuoleen vaan ihmiseen kokonaisuudessaan. Yksi kaveri poikani järkyttyi asiasta, kun sai kuulla tämän. Naispuoleinen ystäväni taas suhtautui asiaan ihan neutraalisti ja oli jo melkeinpä arvannut sen. Mutta minkä minä sille voin, olen tällainen kuin olen. Se pitää vaan hyväksyä. Ja todellakin pitää hyväksyä. Minä häpesin asiaa vuosia, mutta en enää. Voin vihdoinkin rakastaa huoletta.

Kesällä voisin..

2012-01-26T09:34:00.000+02:00

Tässä on asioita joita voisin toteuttaa tulevana kesänä.. ja miksei vaikka nyttenkin?

Piirtämnen/maalaamnen

Valokuvaus

Pienet vapauden hetket

Meikkaaminen joka aamu

Löytää Rakkaus

Juoda lempi cappucinoa niin paljon

kuin haluan

Unelmana päästä Disneylandiin

ja ottaa tatuointi

Saada uusi lemmikki

Kävellä metsän keskellä ihan hiljaa

ja kuunnella tuulen tuisketta puiden latvoissa

Kulkea tuulen mukana ja saada uusia ystäviä...

ja löytää se tyttö, joka olin viime kesänä.

Puoltakaan en sun kivustas voi tietää

2012-01-24T14:42:00.000+02:00

Viime aikoina olen miettinyt liikaa asioita, itkeskellyt ja ollut epätoivoinen. Ja vaan sen takia, kun en tiedä mistä tää kaikki johtuu. Mikä on kipuni nimi? Sitä ei olla vieläkään kerrottu. Aiemmin mainitsin tänne jo dissosiaatiohäiriöstä, mutta mulle ei olla tehty vielä mitään virallista diagnoosia, joka turhauttaa mua. Minä vain oireilen oudoin tavoin, enkä tiedä miksi. Pelkään, että sekoan lopullisesti näiden minä-tilojen vaihteluiden takia tai tarkemmin persoosieni takia.

Kun se en ole minä, joka viskoo ja rikkoo esineitä, potkii ovia ja silmissä mieletön raivo. En edes tiedä mikä minua auttaisi tämän ahdistuksen kanssa pyöriessä. Haluan vain tietää mikä minua oikeasti vaivaa? Jos joku ammatti-ihminen, terapeutti tai dissosiaatiohäiriötä sairastava lukee tätä tekstiä, niin olkaa kilttejä ja kertokaa mikä auttaa tähän?
Olen niin itsetuhoinen, että mietin kaiken aikaa millä tavoin voisin satuttaa itseäni. Hoitajat eivät oikein luota minuun, koska rikon aina "yhteisiä" sopimuksia (hoitajat ovat keskenään sopineet asioita, joita minulle ei ole kerrottu.). Miten voin sitoutua asioihin, joihin toinen persoonani ei sitoudu?

Missä on se valon merkki, joka pelastaa?

Toivepostaus; Unelmani

2012-01-23T10:15:00.001+02:00

Tämä postaus on omistettu unelmilleni! Tätä oli vaikea tehdä, mutta löysin kuitenkin asioita. :)

1. Uusi perheenjäsen
-Olen harkinnut jo pari vuotta toisen koiran hankkimista. Hippu-koirani saisi leikkikaverin. Lähettelin jo parille kasvattajalle viestiä, että olisiko keväälle tulossa pentuja. Hyvää kannattaa odottaa.

2. Olla hyvä sisko/ystävä
-Kaikkein läheisin perheenjäsen minulle on oma pikkusiskoni. Olemme kuin yö ja päivä, mutta tulemme silti hyvin toimeen keskenämme. Pikkusiskon kanssa olemme kokeneet vaikeitakin aikoja, mutta silti ollaan oltu toistemme tukena. Pikkusisko on mulle hyvin rakas ihminen, rakastan häntä.
♥

Vanha kuva vuodelta 2010

3. Päästä shoppailemaan
- Kaikki läheiseni tietävät, että rakastan shoppailua. Parhaat kaupat löytyvät Helsingistä (jonne minulla on kauhea ikävä!)

4. Kehittää taitojani

Valokuvaus (kuvan olen ottanut itse)

Piirtäminen

Laulaminen ja lisäksi myös kirjoittaminen

5. Saada ystäviä
-Ystävyys on minulle hyvin tärkeää, eikä ystäviä ole koskaan liikaa.

6. Matkustella

7. Löytää se 'oikea.'
-Tyttö-tai poikaystävä ♥

8. Olla onnellinen ja tasapainoinen

Ja lisäksi haaveilen siitä, että saisin sen kauan suunnitellun kyyhkys-tatuoinnin.
Minkälaisia unelmia teillä on?

Pidäthän kiinni jos astun yhden pitkän askeleen?

2012-01-22T14:55:00.000+02:00

Kohta on viikonloppu takana päin, ja ihan mukavasti se kuitenkin sujui kun keksi itselleen tekemistä.

Ja tuosta normaalipainon saavuttamisesta; tein todellakin töitä sen eteen. Tänne osastolle tullessani tilanteeni näytti aika toivottomalta; olin nenämahaletkuissa ja halusin näännyttää itseni kuoliaaksi. Mutta aina on toivoa, varsinkin jos sattuu omistamaan rautaisen tahdon. Muistan sen viime joulun; pyysin äitiäni tuomaan minulle suklaata jouluaattona osastolle. Äitini toi sitten aikamoisen annoksen sitä suklaata. Kärsin sitten koko jouluaaton mahakivuista, mutta sillä hetkellä tiesin, että jokainen suupala oli minulle vain hyväksi- ja on edelleenkin.

Tuntuu, että se viime kesän tsemppi syömisten suhteen löytyi uudestaan. Olen pystynyt ylittämäänkin ateriasuunnitelmani. Fyysisesti voin siis hyvin tällä hetkellä.

Henkinen vointini ei ole parhaammasta päästä. Dissosiaatiohäiriöön kuuluu tilanvaihtelut, ja niitä mulla on ollut välillä. Minusta on karmaisevaa tuntea, kuinka pelkää sitä toista persoonaa itsessään (vaikka sille pitäisi antaa vain turpaan).
Muistan kuinka, nolla-huoneessakin itkin sitä omaa minää, joka olin kesällä. Olin silloin niin tasapainoinen henkisesti ja fyysisestikkin. Iloinen, tasapainoinen, kavereita, jäätelö ja kesän lämpöä.
Ehkä ensi kesästä tulee entistä parempi, mutta siihen tarvitsen vielä aikaa ja jotain ihmeellistä voimaa, jotta saan itseni hyvään kuntoon. Minulla on jo sitä paitsi suunnitelmia ensi kesälle/keväälle. Suunnitelmiin ei kuulu anoreksia eikä pahat , itsetuhoajatukset, vaan festarit, kavereiden tapaamisia, jäätelö-överit, lemmikkien kanssa puuhailu ym. ihan mistä ikinä vaan pidänkin. Ja jotta tämä kaikki hyvä mitä olen suunnitellut, tulee todeksi, niin minun on todella paljon tehtävä töitä vielä henkisesti. Henkinen vointini on vielä sellainen, että mua ei uskalleta laskea edes yksin ulkoilemaan pihalle, vaan olen osastolla 24/7. Huomenna onneksi on psykologin aika, jota odotan kovasti, koska käymme läpi tärkeitä Dissosiaatiohäiriöön koskevia asioita läpi.

Minua jännittää se tosi paljon.

Viikonloppuni

2012-01-21T08:58:00.000+02:00

Vietän viikonloppuni täällä osastolla sittenkin ihan hyvissä merkeissä; omahoitajani töissä, äiti ja sisko ovat tulossa käymään, sekä innostuin taas laulamisesta. Olen laulanut yksin huoneessani, siivoojalle, omahoitajalle ja potilastovereilla. Miksi? Koska rakastan laulamista, ja silloin unohtaa kaiken muun,

Plus tämän aamun yllätys; saavutin normaalipainon! Olen aidosti iloinen siitä, koska nyt on ainakin yksi taakka takanapäin.

Toivepostaus; piirustukseni

2012-01-20T08:40:00.000+02:00

Edellisessä postauksessa kyselin ideoita uusiin postauksiin, ja tässä tulee yksi; esittelen piirustuksiani ja kerron vähän piirustuksistani.

Tässä aloitan ensin hahmottelun lyijykynällä ja

sen jälkeen tussilla.

Käytän akvarellivärikyniä, jotka muisuttavat tavallisia

puuvärejä, mutta ne liukenevat vedessä.

Tässä koko työ valmiina.

Piirustuksestani tehtiin vielä kortin, koska

osallistuin tällä työllä yhteen piirustuskilpailuun

ja minä voitin sen. :)

Väritän piirustukseni ja kaikki työni pääasiassa akvarellivärikynillä. Aloitan piirtämisen hahmoittelemalla lyijykynällä, ja vahvistan ääriviivat pieni kärkisellä mustalla tussilla. Tussi on vedenkestävä. Kun olen tehnyt tussauksen, pyyhin pois lyijykynän jäljet. Tarvitsen myös lasillisen vettä (ja siveltimen), jotta akvarellivärikynät liukenevat ja antavat hennon/voimakkaan värityksen. Akvarellivärikynät ovat 72 kynän pakkauksessa, joten siinä on paljon värivalikoimaa.

Tässä vielä muita töitäni;

Piirustus ystävälleni♥

Ja tässä vielä tekemäni kuvakollaasi, joiden tekeminen on minulle rakas harrastus. :) Mitäs piditte?

Ideoita blogiin?

2012-01-19T12:41:00.000+02:00

Ajattelin kysyä teiltä rakkailta lukijoiltani, että oisko teillä postausideoita? Mitä voisin parantaa blogissani?
Videopostausta olen miettinyt pitkään, mutta tuloksena on aina se, etten osaa puhua samalla tavalla kuin kirjoittaa. Menisin varmasti ihan lukkoon enkä osaisi sanoa mitään järkevää. :D

Uusin piirustukseni (c)Bubble

Kiitän ihan hirveesti siitä, että olette jaksaneet tukea minua huonoina hetkinä ja kommentoineet aktiivisesti. Tässä kiitoksena sydän ♥ kaikille! Olette ihania.

Kaksi vuorokautta

2012-01-17T21:12:00.000+02:00

Epätodellinen olo.
ahdistaa ja vihastuttaa oma itseni,
Tahtoisin heittää lasin ja
viiltää sillä itseäni.

Tuo on se toinen persoonani, kuviteltu persoonani, niin kuin hoitajani sanoi. Se kaikki on mun pään sisällä.

Muistan taas traumoistani
välähdyksiä,
ahdistusta,
itsesyytöksiä
muistojen papapeli meri,

Traumojen muistelu saa minut ahdistuneeksi ja saa itsevihani pintaan, vaikka tapahtunut ei ollut minun vikani. Mutta minä kuitenkin syyllistän siitä itseäni. Oisin voinut olla varovaisempi, ja hieman voimakkaampi että niin ei olisi päässyt käymään. Mutta minä unodin koko trauman, mutta nyt muistan siitä taas paloja, niin kuin dissosiaatiossa yleensä menee.
Traumojen muisteleminen sai minut sunnuntai iltana hyvin ahdistuneeksi. Toinen persoona otti minusta taas vallan; viskelin juomalaseja lattialle, potkin ovia, viilsin käsiäni ja hakkasin ikkunoita. Olin paniikissa, kun järki sanoi ei, mutta toisen persoonan minä ohjaiji käyttäytymistäni ja tietysti olin täysin sen valloissa.
Ensimmäinen lasin lyönti lattiaan, lasi ei rikkoutunut.
Toinen lyönti lattiaan, lasi rikkoutui ja yritin tarttua siihen kunnes hoitaja otti minusta tiukan otteen ja minut kannettiin nolla-huoneeseen. Sinne valkoiseen, tuttuun huoneeseen, jossa olen ennenkin nukkunut monet yöt.
Nolla- huoneessa oli sininen patja lattialla ja nurkkaan oli asennettu kameravalvonta ja EI YHTÄÄN MITÄÄN muuta. Ei yhtään mitään. Minulta vietiin omat vaatteet, korut, tavarat ja kaikki. Olin ihan rikki. Käperryin valkoisen pyyhkeen suojaan ja itkin, itkin kaiken ulos.
Miksi sen toisen persoonan ajatukset (joita se minulle aina syöttää) ei jätä rauhaan minua?

Huoneessa istuessani tiesin etten olisi yksin. Etten olisi yksin kuitenkaan niiden ajatusten kanssa. Ne piinaa mua joka paikkaan, eivätkä jätä rauhaan. Lisäksi tunnen etten ole minä itseni vain joku muu. Joku muu on tunkeutunut minuun ja pilaa elämääni nyt.

Mutta vaikka siellä nolla-huoneessa ei ollut yhtään mitään muuta tekemistä kuin vain maata patjalla ja rauhoittua niin

Rukoilin, että
anna minulle smaragdinvihreät
hentoiset siivet, joilla
voisin lentää tästä pimeästä pois,
lentää sinne missä aurinko
nousee ja laskee,
ikuiseen valoon.

Välillä mua ei ees oo

2012-01-14T20:41:00.000+02:00

Välillä olen kuin toisessa maailmassa, ja

välillä mua ei ees oo.

Missä menee todellisuuden raja? Mun on tosi vaikee puhua tästä aiheesta, koska tämä kaikki on minulle vielä ihan uutta. Tästä tekstistä voi tulla tosi sekalainen, koska nämä oireeni ovat yhtä sekasotkua, ja joita normaali ihmisen on vaikeempi käsittää.

Minulla on usein epätodellinenen olo, hyvin epätodellinen. Kuin katselisin itseäni jostakin unesta, kuin koko elämä olisi yhtä unta, jota katselen muualla. Kun tarkastelen esim. omaa vartaloani, koen sen hyvin vieraana. Se ei ole minun vartaloni, se en ole minä. Jotkut ajatukset/tunteet eivät ole minun omiani, vaan jonkin muun. Joku muu, mutten tiedä kuka, syöttää minulle pahoja ajatuksia. Välillä tuntuu, että sekoan. Ajatukset kehottaa olemaan itselleen vihainen; heitä lasi lattiaan, hakkaa ikkunoita, viiltele ja juo vähän liikaa. Kaikki viha purkautuu minuun itseeni. Päässäni vaeltaa itsetuhoisia-ajatuksia ja epätavallisia ajatuksia, ja minun on tietenkin pakko toimia niiden mukaisesti.

Kun saan ahdistuskohtauksia en ole oma itseni, jolloin saatan heittää vaikka lasin vihaisesti lattiaan ja katsoa kuinka lasinsirpaleet vierivät pitkin lattiaa. Hoitaja ottaa minusta kiinni, minä rimpuilen.
Minulla on ainakin yksi trauma, jota kelailen joka päivä mielessäni, välillä traumasta tullut muisto hiipii uniinikin painajaisina. Enkä pääse siitä pahasta muistosta eroon, vaikka haluaisinkin. Pahinta on se, etten muista niitä trauman tapahtumia kunnolla, kuin sisälläni olisi muistiaukkoja, jotka yrittää pyyhkiä koko trauma muistoa pois mun mielestä. Tuntuu myös, etten olisi aina läsnä/paikalla tässä tilanteessa, vaan katselen itseäni jostain muualta, tai tunnen sen negatiivisen persoonan itsessäni. Negatiivinen persoonani on juuri se, joka syöttää niitä pahoja ajatuksia. Se en ole minä, vaan se toinen persoona.

Tämä ei ole pahaa unta. Tämä on sairaus. Sairaus nimeltään Dissosiaatiohäiriö.

Et huomaa kuinka kipu koskettaa

2012-01-11T13:34:00.003+02:00

Moni ihminen näkee mua pintaa syvemmälle. Kai sen huomaa jo mun kasvoista, kun on pahaolla ja ahdistaa? Jotkut taas eivät näe pintaa syvemmälle ja olettavat tämän kaiken olevan vain pientä pelleilyä. Minä en pelleile, ja miksi edes olisin niin tyhmä, että vaan pelleilisin ja esittäisin kaiken. Äitini sanoi että vaan pelleilen täällä ja venytän tahallani hoito-aikaani. Syyllisestä olosta minulle tuli vielä hankalampi olo.

Yksi naishoitaja sanoi, että tilanteeni on niin huono tällä hetkellä, ettei minulle uskalleta edes tarjota kunnon keskusteluapua. He pelkäävät, että asioiden/menneisyyden käsitteleminen olisi minulle niin raskasta, että se pahentaisi oloani ja ahdistustani. Eli toisin sanoen se olisi liian rankkaa.

Olen viime aikoina ollut hyvin huono vointinen omastakin mielestäni. Olin kotilomilta asti tuonut osastolle teriä, joilla voisin satuttaa itseäni, sekä piilottanut teriä pitkin huonettani esim. teepusseihin. En tajua itsekkään miksi teen niin. En tajua mikä minuun menee iltaisin, olen kuin ihan eri maailmassa silloin. Mulla epäillään myös kolmatta sairautta. Asian kuuleminen helpotti oloani, koska epätietoisuudessa eläminen vei voimia.
Kipuni sai nimen, vihdoinkin.

ps. Tein eilen toiseen blogiini postauksen, jossa kerron tarkemmin päiväni tapahtumista.

Miksi juuri minä sairastuin?

2012-01-06T18:42:00.000+02:00

Monet sairastuneet miettivät varmasti omalla kohdallaan sitä, että miksi juuri itse sairastui. Mitkä olivat ne asiat, jotka saivat ihmisen masentumaan ja laskeutumaan jonnekkin syömishäiriön ankeaan maailmaan? Miksi juuri minä sairastuin?

Lapsena olin tunnollinen, kiltti, rauhallinen ja omiin maailmoihin uppoutuvainen, juuri sellainen kiusaajien sopiva uhri, sellainen joka ei varmasti hiiskuisi asiasta kenellekkään, vaan pitäisi pahan olon sisällään. Minä olin koulukiusattu.
Muistan kuinka murrosikään siirtyminen alkoi pikku hiljaa jo ala-asteella. Yhtäkkiä kiinnosti meikit ja pojat, ulkonäköön ja vaatteisiin alettiin panostamaan enemmän. Itse olin muuttuvasta kehostani erittäin järkyttynnyt, eikä vartalon muuttuminen naiselliseksi tuntunut ollenkaan hyvältä. Olin jäänyt kertaamaan ykkösluokkaa, joten olin muita vanhempi, muiden kehitystä reippaasti edellä. Rintojen kasvu oli hävettävää ja kuukautisten alkaminen piti pitää salassa. Pelkäsin muuttua naiseksi ja näin syömishäiriöni sai pikku hiljaa alun.

Ylä-asteelle siirtyminen oli jännittävä juttu ja iso käänne kohta elämässäni. Kaveripiirini hajaantui ja meidät ripoteltiin täysin eri luokkiin. Koulussamme huudeltiin meitä 7-luokkalaisia koulun pikkuseiskoiksi, joka sai oloni tuntumaan pahalta. Miksi nuoruuteen siirtyminen piti olla näin karua? Jo heti ensimmäisinä koulupäivinä sain pelkkää paskaa niskaani kolmelta luokkalaiseltani pojalta, jotka esittivät takarivin 'cooleja' kundeja. Tosiasiassa he olivat aika raukkamaisia, kun kiusasivat muita ja pönkittivät huonoa itsetuntoaan heittämällä 'hyviä' vitsejä minusta koko luokan kuullen. Koulukiusaaminen alkoi hyvin huomaamatta, mutta riistäytyi pian käsistä, kun pojat huomasivat minun suhtautuvan heidän juttuihinsa aika hiljaisesti. En tietenkään uskaltanut laittaa vastaan. Pian sainkin kuulla olevani ruma luuranko, joka ei osannut mitään, eikä kukaan voinut pitää minusta heidän mielestään. Välitunnilla, matkalla kuvataideluokkaan, he heittelivät minua niskaan lumipalloilla ja kivillä. Koulumatkalla taas uhkasivat raiskata minut.
Minusta alkoi tulemaan hyvin pelokas, agressiivinen ja masentunut. En ollut ketään muita kohtaan agressiivinen, kuin itseäni kohtaan. Purin vihan itseeni viiltelemällä ja nälkiintymällä itseäni. Olin vihainen itselleni ja peili kuvalleni. Syömishäiriöni alkoi pahentumaan. Mitä enemmän lumipallon iskuja kroppaan ,sitä enemmän vihasin itseäni. Mitä enemmän pahoja sanoja sekä valheita minusta, sitä enemmän olin masentunut ja mietin kuolemaa. Koulussa nuokuin pulpetilla päivät koska olin niin väsynyt- en saanut öisin untakaan. Pahat ajatukset tulvivat uniikin, enkä koskaan saanut kuoleman ajatuksiltani rauhaa. Lopulta en uskaltanut mennä enää kouluun, koska ajattelin ettei se olisi minun paikkani. Koulukiusaaminen teki elämästäni helvetin. Myöhemmin jouduin/pääsin osastohoitoon vuonna 2009, enkä ollut enää niin yksin ajatusteni kanssa.

Nyt tahtoisin kertoa teille kaikille, jotka kamppailette elämässä kiusattuna, että kertokaa asiasta ajoissa jollekkin, ennen kuin tilanne etenee yhtä pahaksi tai pahemmaksi jopa, kuin minulla. Minä uskalsin kertoa asiasta vasta silloin, kun olin jo osastohoidossa. Luokanvalvoja oli kuulema hyvin vihainen kiusaajilleni, eikä suotta. Koulukiusaaminen loppui kohdallani siihen, kun vaihdoin koulua ja muutin toiselle paikkakunnalle.
Nykyisin itsetuntoni on parempi (mutta aika huono edelleen) kuin pari vuotta sitten. Saan tehdä vielä töitä kunnolla sen eteen, että löydän vielä itseni sieltä masennuksen seasta. Menee vielä pitkään ennen kuin itsetuntoni kehittyy paremmaksi. Mutten koskaan tule antamaan kiusaajilleni anteeksi.

(Sairastumiseeni ovat vaikuttaneet myös isomummini ja kissani kuolema sekä äidin ja isän aviero.)

Kulunut vuosi

2012-01-03T13:07:00.001+02:00

Blogini täyttää ylihuomenna yhden vuoden!
Mitä kaikkea vuoden sisällä onkaan kerinnyt tapahtua?

Tammikuu 2011
"On pimeä ilta, kun astelen huopikkailla vasten narisevaa lunta. Minua ahdistaa, ja vaivun taas omaan maailmaan, jossa tunnen oloni keveämmäksi. Juon teeni omasta teekupistani ja katselen sen pintaa. Toivon, että voisin hukuttaa kaikki murheet siihen teehen. Menen vielä sänkyyn, mutten saa unta. Ajatus kuitenkin lentää. Tahdon olla vapaa.
Ehkä vielä joku päivä tunnen sen tunteen."

Tuolloin olin hyvin ahdistunut sairaalahoidosta. Olin ollut sairaalahoidossa 7kuukautta putkeen ja tahdoin vain kotiin. Jälkeenpäin katsottuna ymmärrän lääkärin ja hoitojien huolen; näin, kuulin ja tunsin harhoja, sellaisia mitkä eivät olleet edes totta. Saatoin karata osastolta, kun tilaisuus tuli, oli juostava vapauteen hetkenä minä hyvänsä.

Helmikuu 2011
"Olen miettinyt paljon sitä mitä onnellisuus on. Onko se iso vai pieni tunne? Minkälainen ihminen on onnellinen? Voiko itsestään pitää?
Näitä asioita miettiessäni tajuan, että olen unohtanut mitä onni on. En muista miltä tuntuu olla onnellinen, koska en ole tuntenut sitä moniin vuosiin. Anoreksian ja masennuksen takia. Ne tekevät minut hulluksi. Sairauden harmaa verho on pyyhkinyt mielestäni kaiken ilon ja onnellisuuden. Toivon, että joku sanoisi ettei näin voi enää jatkua, minun on tehtävä muutos nyt. Ei huomenna, ensi viikolla tai sitä seuraavalla, vaan nyt."
Helmikuussa aloin vasta miettimään asioita, kun uusi lääke oli vaikuttanut minuun positiivisella tavalla. Aloin tajuamaan asioita, joita en ollut edes miettinyt ennen; mitä oli se aika, jolloin olin onnellinen?

Maaliskuu 2011
"Minua on myös alkanut pelottamaan eräs asia. Minulla on taipumusta siihen, että kiinnyn tiettyyn naishoitajaan liikaa. En tiedä miksi minulla on tätä. Se on tosi ärsyttävää. Aina on osastolla joku naishoitaja, johon kiinnyn, ja kun hän ei ole läsnä, oloni on ikävä ja tahtoisin vaan hänen luokseen. Voisikohan tämä johtua siitä, että minulla ja äidilläni on ollut tosi huonot välit muutamia vuosia? Nytkin olen kiintynyt erääseen vaaleahiuksineen naishoitajaan, joka kuuluu hoitoryhmääni. Hän on ainoa aikuinen ihminen elämästäni, johon voin luottaa aidosti. "
Äidilläni ja minulla oli tosi huonot välit! Koen edelleenkin kiintymistä joihinkin hoitajiin ja terapeutteihin.

Huhtikuu 2011
"Tilanteeni on junnannut liian kauan paikoillaan. Kaikki ovat jaksaneet uskoa parempaan huomiseen liian kauan. Minä olen jaksanut tätä liian kauan. Painoni on pysynyt paikoillaan sairaalahoidon aikana 8-9 kuukautta! Miten on mahdollista? Kyllä se vain on. Siltikin, vielä, minuun uskotaan ja jaksetaan auttaa. Kukaan muu ei ole väsynyt minuun, paitsi minä itse. Olen ihan helvetin väsynyt itseeni ja toimintoihini. Haluan muutosta, mutten vaan osaa tehdä mitään sen eteen."
Huhtikuussa aloin valmistautua pikku hiljaa luopumaan sairaista ajatuksistani ja aloin miettimään tosi paljon sairaalasta lähtemistä. Sen eteen oli tehtävä töitä. Matkustin koelomalle sairaalasta suomen toiselle puolelle, tein töitä paikallisessa puutarhassa, näin sukulaisia ja pitkästä aikaa olin iloinen.

Toukokuu 2011
"Mä olen kyllästynyt niihin voimiin, jotka ohjailee mun elämää, jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa. En tiedä, onko se väärin, kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan, sillä niin olis käynyt, jos ois jäänyt eiliseen kii. "
Toukokuu oli kaikkein rankin, mutta helpottavin kuukausi koko vuodesta. Ero sairaalahoidosta oli tosi rankkaa ja mulle tuli pitkästä aikaa itsetuhoisia ajatuksia. Kaikki muuttui lopulta toisin päin; Muutin kuntoutuskotiin, sain uusia tuttavuuksia ja olin vapaa yli vuoden mittaiselta osastohoidosta. Samana päivänä, jolloin pääsin osastolta, juhlittiin vielä pikkuisen ,menemällä lempikahvilaani juomaan shampanjaa ja syömään moccakakkua.

Kesäkuu-elokuu 2011
"Noustaan yhä vahvempana uuteen huomiseen."
Kesällä elin elämäni parasta aikaa ja unohdin syömishäiriön mustat varjot joksikin aikaa. Kävin festareilla, näin entisiä kavereita, söin paljon jäätelöä, ihastuin ja matkustelin. Ja mikä parasta; minä elin.

Syyskuu-Joulukuu 2011

Syksy tuli ja jokin minussa taas veti siihen pimeyteen. Arki alkoi ja päivät alkoivat muuttua taas kaavamaisiksi anoreksian pahentuessa. Masennus ja ahdistus nousivat pintaan, enkä nauttinut enää oikein mistään. Koulussa olin hyvin väsynyt ja ahdistunut, enkä jaksanut hirveesti opiskella. Jätin aterioita väliin ja liikuin paljon. Laihduin siis paljon.

Joulukuisena aamuna heräsin neljän aikaan ja olin nukkunut koko viikon huonosti. Oloni oli tosi sekava ja soitin hädissäni terapeutilleni, joka kiiruhti paikalle. Itkin hysteerisesti ja käteni vuotivat verta. Terapeuttini sanoi, että nyt tuli sairaalareissu. Jouduin samana päivänä sairaalaan ambulanssikyydillä.

Nyt: Fyysinen vointini on korjaantunut hyvin, mutta vielä on henkisessä puolessa työstettävää. Nenä-mahaletkuista pääsin jo eroon pari viikkoa sitten. Sairaalajaksoni tulee olemaan vielä kohtuullisen pitkä, mutta olen yksi todiste siitä, että epätoivoisestakin tilanteesta voidaan nousta- vaikka se vaatii aikaa ja paljon voimia. Nyt siis mennään päivä kerrallaan.

Joten anna mennä !

2012-01-02T11:12:00.000+02:00

"Sä oot kerran jo nähnyt miten tää maailma romahtaa

ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas.

Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan,

ja silti sä siinä kaikki mukana huudat kovempaa."

Voin pitkästä aikaa kertoa teille parempia kuulumisia synkkien kuulumisien keskeltä. Pääsin siis nenä-mahaletkuista eroon pari viikkoa sitten ja syömiset ovat lähteneet käyntiin erittäin hyvin, vaikka aluksi kaikki näytti tosi epätoivoiselta. Minua ahdisti erityisesti leipä, pasta ja peruna, mutta nyt olen voittanut leipä ja peruna pelon ihan hyvin. Syön nyt ateriasuunnitelman mukaisesti ja syön kaikki lautaselta mitä eteeni tuodaan. Otin eilen jopa vapaaehtoisesti valkosuklaa-aprikoosi moussea jälkkäriksi.

Painoni on noussut aika nopeeta tahtia, joka tuottaa minulle kuitenkin ahdistusta. Nopean fyysisen tilanteen korjaantumisen takia, mieleni ja henkinen hyvinvointini ei ole kerennyt oikein mukaan. Viiltelyä ja itsetuhoisia ajatuksia on edelleen.

Kuvat on minun piirtämiäni! (c) Bubble

Hoitoni on kuitenkin edennyt nenä-mahaletkujen eroon pääsemisen ansiosta. Pääsin viime lauantaina päivälomalle äitini luokse. Aika meni kuin siivillä; koiran turkin hoitamista, hiustenvärjäys ja kaupassa käynti piti suorittaa kuuden tunnin aikana. Iltapalalle mennessä piti palata takaisin osastolle.

Nyt kun oloni on parempi fyysisen tilan kohdalta, olen saanut liikkumislupia talviseen pakkassäähän ja asiointilupia kaupungille yhdessä isäni kanssa. Pääsen myös huomenna aloittelemaan sairaalan kuvataideryhmässä ja mahdollisesti yksityisille kuvataideterapia tunneille!

"Sulla on vielä koko elämä edessä, pystyt mihin vain, kunhan uskot ja luotat niin."

Vastauksia kysymyksiin

2012-01-02T09:43:00.000+02:00

Kuka huomasi ensimmäisenä, ettei sulla ole kaikki kunnossa? /Kuka huomas ekana, että tarvitset apua?
- Ensimmäinen, joka huomasi oli isäni. Hän ilmoitti vähäisistä syömisistäni äidille. Äitini ei ensin meinannut uskoa, mutta lopulta myönsi tilanteen, kun näki minun vaan kuihtuvan silmissä. Lopulta tilanteestani huolestui kuntoutuskodin ohjaajani, jolle olin niin taitavasti peitellyt tilanteen, ja olin aikaisemmin vakuutellut kaiken olevan hyvin. Oikeasti olin ihan rikki.

Milloin oli ensimmäinen kerta, kun sä päätit ruveta laihduttamaan?
-Tätini kertoi, että sanoin jo 7-vuotiaana, että minun pitäisi alkaa laihduttamaan. Mutta ensimmäisen oikean laihdutuskuurin aloitin ollessani vasta 13-vuotias, nyt olen 18vuotias.

Mikä on ihannepainosi?
-Ei ihannepainoa ole olemassakaan. Mutta tiedän mitä minun kokoiseni kuuluisi painaa vähintään.

Miten sun sisko on suhtautunut sairauteesi?
-Pikkusiskoni on pysynyt anoreksiani suhteen melko hiljaisella linjalla, mutta hänestä löytyy se kannustavakin puoli (kannustaa syömään). Masennuksen suhteen hän on ollut puheliaampi asiasta, varmaan siksi että se asia on lähellä siskoani.

Kuinka kauan olet taistellut tuota sairautta vastaan/milloin kaikki alkoi?
- Olen taistellut anoreksiaa vastaan viisi vuotta. Kaikki alkoi kun olin 13-vuotias vasta ala-aste ikäinen, minua kiusattiin ulkonäköni takia ja kaverisuhteissa oli paljon riitoja sekä muutoksia.

Milloin ajatukset laihduttamisesta valtasivat sinut ?
- Vaikea sanoa milloin ajatukset laihduttamisesta valtasi minut. Mutta tässä syksyn mittaan tilanne riistäytyi käsistä taas.

Miten sun perhe on tukenut sua ?Hyväksykö sun perhe asian hyvin vai huonosti ?
- Vanhempani ovat tukeneet minua hieman eri tavalla. Isäni on aina ollut hiljainen, mutta hän yllätti minut kerran, kun pari vuotta sitten osastolta lomille päästyäni, hän auttoi minua ateriasuunnitelman kokoamisessa ja lohdutti kun sain ahdistuskohtauksen.
Äitini reagoiminen sairauksiini on ollut erilainen vuosien mittaan. Ensimmäiset vuodet hän vähätteli tilannettani ja suuttui kun sai tietää viiltelystäni. Nykyisin äitini on rauhoittunut, ja ymmärtää minua tosi hyvin. Halaakin aina kun tarvitsen haleja. :)

Kuinka monta kertaa olet ollut osastohoidossa ? Onko vointisi pysnyt samanlaisena koko osastohoidon ajan?
-Tämä on kolmas osastohoito jaksoni, ja olen ollut hoidossa kuudella eri osastolla. Vointini on pysynyt vielä samanlaisena tällä osastohoito jaksolla, vaikka pääsin nenä-mahaletkuista pois. Syön nyt ateriasuunnitelman mukaisesti ja kaikki suun kautta tietenkin!

Millaista osastolla on?
-Osasto, jossa olen on iso 10-16paikkainen osasto, jossa on eri mielenterveyspotilaita, eli täällä ei hoideta pelkästään syömishäiriöisiä. Osaston henkilökuntaan kuuluu sairaanhoitajia, mielenterveyshoitajia, lääkäri, ylilääkäri, osastonhoitaja, psykologi, ja toimintaterapeutti. Jokaiselle potilaalle valitaan yksi omahoitaja. Arki viikot osastolla ovat kiireisempiä, ja tarjolla on erilaisia ryhmiä (kuntosalia, keskusteluryhmää, neulekerhoa, kuvataideryhmää), sekä tarvittaessa psykologin ja terapeuttien aikoja. Viikonloppuisin ei ole erityistä ohjelmaa, ja aika saattaakin kulua hieman verkkaisesti. Osastolla oleminen ei ole mitään lomailua, vaan välillä täällä on tosi rankkaakin!

Oletko harkinnut vakavasti itsemurhaa pahan olosi takia ?
-Olen yrittänyt itsemurhaa n. kolme kertaa.

Saitko syötyä jouluruokia?
-Vain suklaata :) Jos olisin ollut silloin lounaalla, oisin varmasti syönyt porkkanalaatikkoa, nam!

Millaisena näet elämäsi viiden vuoden kuluttua?
-Tällä hetkellä en näe elämääni kuin muutaman päivän edelle. Yritän elää hetkessä ja miettimättä liikaa tulevaisuutta. Mutta haaveeni on silti päästä töihin/työharjoitteluun johonkin paikkaan jossa voin käyttää vahvuuksiani (kirjoittaminen, piirtäminen, valokuvaus). Haaveilen myös toisesta koirasta.

Onko entinen poikaystäväsi ollut sinuun yhteydessä/tietääkö hän tilanteestasi?
-Hän tietää tilanteestani, muttei ole ollut kovinkaan paljoa yhteyksissä. Olemme nykyisin vain hyviä kavereita.

Onko siellä lunta?
-Täällä on lunta, vaikka muille jakaa. :)

Onko sulla jokin koulu kesken, mikä?
-Sain juuri päättötodistuksen peruskoulusta, jota kävin 11,5vuotta. Nyt olen sairaslomalla vointini takia.

Haluatko parantua?
- Tämä on tosi vaikea minulle, koska minussa on kaksi puolta. Toinen puoli on vahvempi ja isompi, joka ei tahdo parantua ja ylläpitää sairautta. Toinen puolikas taas minussa tahtoo olla onnellinen- juuri se tyttö, joka olin ennen sairastumistani.

Millaisia asioita tykkäät piirtää ja mitkä asiat/ketkä taiteilijat inspiroivat sinua?
- Linda Ravenscroft on ollut pitkään inspiroiva taiteilija, ihailen hänen teoksiaan ja tapaa piirtää. Kaikki hänen keijuaiheiset piirustukset ja asiat ovat tosi kauniita. Piirrän itsekkin paljon keijuja ja fantasiahahmoja.

Kyseleekö tutut/puolitutut/tuntemattomat ihmiset sulta tai sun läheisiltä sun sairaudesta ja tilanteesta?
-Kyselee. Läheiseni ovat olleet avoimia, ja kertoneet asiat niin kuin ne ovat. Olen nyt turvassa ja saan hoitoa.

Miten reagoisit jos joku tahtoisi sinun auttavan häntä laihtumaan sairaalloisen laihaksi?
-Puhuisin hänelle ensimmäiseksi järkeä. Laihtuminen sairaalloisen laihaksi ei tuo mitään onnellisuutta, vaan huonoa oloa fyysisesti ja henkisesti. En auttaisi ketään laihtumaan, vaan päinvastoin, tahtoisin auttaa häntä parantumaan ja pitämään itsestään sellaisena kuin on.

Mikä on mielipiteesi kaupungista jossa asut? Onko siellä paikkoja joissa viihdyt?
-Olen aina pitänyt tästä kaupungista, jossa asun nyt toista kertaa elämässäni. Viihdyn erityisesti kaupungin kauppakeskuksessa sekä kesäisin puistoissa/joen rannalla.

Millaisia lenkkejä teet koirasi kanssa?
-Vähän vaihtelee. Yleensä teen aika pitkiä lenkkejä, välillä jopa yli tunninkin lenkkejä.

Pidätkö myslistä?
-Pidän, mutten mitenkään erityisen paljon.

Tykkäätkö pelata lautapelejä tai tietokone pelejä?
-Pidän joistakin lautapeleistä kuten esim. afrikan tähti ja monopoli. Korttipelitkin ovat ihan mukavia. Pleikkarilla pelaan vähän harvemmin, mutta sitten kun pelaan niin pelaan Spyroa tai crash bandicootia.

Jos saisit stailata ihmisen millaisia asioita sinusta olisi mukava kokeilla hänelle?
-Riippuisi ihminen ulkonäöstä. Minusta olisi kivaa värjätä ja ehkä myös leikata hiuksia, ja meikata hänet kauniisti.

oletko koskaan etsinyt netistä laihdutus vinkkejä tai käynyt pro-ana sivustoilla?
-Olen joskus vieraillut pro-ana sivuistoilla, mutta en ole koskaan tykännyt sellaisista. Minusta sellainen laihuuden ihannointi on vaan muita kannustavaa. Laihdutusvinkkejä etsin joskus vuosia sitten, mutta nyt ei ole enää tarvinnut.

Millaisista kukista sä pidät?
-Rakastan orkideoja. Omistan noin kuusi erilaista orkideaa. Suurinosa on valkoisia, koska ne ovat lemppareitani.

Millaisen kissan ottaisit jos saisit?
-Ottaisin varmaan jonkun rotukissan, joka viihtyy sisätiloissa. Kissan ulkonäöllä ei hirveesti ole väliä, kunhan luonnetta löytyy. Seurallinen, ystävällinen ja leppoisa kissa on ihana.

Millaiset ihmiset (muut kuin ilkeät ja itserakkaat) eivät ole sun mieleesi?
-
Mitä kaikkea sulle tulee mieleen kirjastosta?
-Kirjastosta ei tule mieleen sen ihmeellisempiä asioita kuin pitkät rivit kirjahyllyjä.

Mitä sä aattelisit jos joku sulle entuudestaan tuttu tyyppi sun kaupungista haluaisi tutustua suhun?
-Ajattelisin varmaan, että onpa mukavaa jos joku haluaa minuun tutustua.

Uskotko että sulla on ennakkoluuloja?
-Useilla ihmisillä on ennakkoluuloja. Minullakin on välillä ennakkoluuloja, mutta ei mitenkään erityisen paljon.

Oliko sun koulussa ikinä mitään retkiä?
-Oli tosi paljonkin retkiä. Kuuluin koulun luontoryhmään, jossa saatettiin lähteä kesken koulupäivän sieneen, heh.

mikä on paras lapsuudenmuisto?
-Paras lapsuudenmuistoni liittyvät kesään ja erityisesti meidän kesämökkiin, jossa vietimme joka ikisen lapsuuden aikaisen kesän. Mökillä luonto oli lähellä; järven ranta ja sammalmetsät. Välillä aamuisin heräsin linnun lauluun ja söin aamupalaa auringon paisteessa laiturilla. Rakastan meidän mökkiä.

mikä on haaveammattisi?
-Valokuvaaja

Suosikkiruokasi?
-Kasvissosekeitto

Pelkoruokasi?
-Lasagne ja keitetyt peruna.

Mihin kouluun aiot hakea seuraavaksi opiskelemaan?
-Aika näyttää sen minne päin hakeudun, mutta valokuvaus-ala minua kiinostaa kovasti.

Mitä ajattelisit jos vanha ihastuksesi kertoisi pitävän sinusta?
-En oikein tiedä

Mikä on suurin unelmasi (parantumisen jälkeen)?
-Parantumisen jälkeinen elämä tuntuu vielä kovin kaukaiselta ajatukselta, mutta toivon saavani sen toisen koiran, kun olen paremmassa kunnossa.

Lemppariblogisi?
-Mustelmia puuterin alla, Fun light?, ja Kattona tähtitaivas

Mistä asioista koet olevan apua parantumisessasi?
-Tällä hetkellä koen apua osastohoidosta. Myös arkisista asioistakin olen osannut tehdä voimaa antavia kokemuksia; musiikin kuuntelu, matkustaminen, oma koira ja kissa, shoppailu ja kaikki mistä itse tykkää. Mieluisat tekemiset antavat uutta virtaa arkipäiviin. Osastohoidosta taas olen saanut myös apua, sellaista mitä ei mistään muualta saa. Läheiset ihmissuhteet antavat myös antavat voimaa. Mutta kaikkein eniten olen hyötynyt vertaistuesta. Pidän siitä, että saa jutella asioista ihmisten kanssa jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita kuin minäkin, koska he oikeasti tietävät miltä sinusta tuntuu. Tässä maailmassa ei olla yksin vaikka se siltä tuntuukin.

Uskotko enkeleihin?
-Uskon
Millaisten asioiden koet pahentavan tilannettasi?
-Yksinäisyys pahentaa tilannettani merkittävästi. En varmaan edes osaisi asua ihan yksinäni. Ja jos asuisin yksin, niin lähettyvillä pitäisi olla läheisiä ihmisiä.

Millainen vaikutus sairauteesi on ollut muiden asenteilla?
-Parantumismyönteiset ihmiset antavat toivoa. :)

Millä tavalla asennoituneet ihmiset antavat sinulle voimia jatkaa eteenpäin?
-Positiiviset ihmiset tietenkin. Mutta jos on liian positiivinen, niin sekään ei auta hirveesti.

Päiväloman aika?

2011-12-30T10:02:00.000+02:00

Jokin liikahti minussa joulun aikana.
Juttelimme tavanomaisesti potilaskaverini kanssa, kunnes hän sanoi minulle jotain; "Olet tosi kaunis.." hän sanoi hymyillen, mutta jatkoi sitten; "..mutta ilman letkun pätkää ja teippiä naamassa olisit vielä kauniimpi."
Menin ihan hiljaiseksi ja jäin miettimään asiaa. Myöhemmin katsoessani peiliin, tajusin kaverini olevan oikeassa. Letku-teippi-viritelmä oli ruma (vaikka se oli pelastanut henkeni tavallaan).
Myös monet muut asiat minun ymmärtämän jotain mistä jäinkään pois tuon nenä-mahaletkun takia. En päässyt esimerkiksi sairaalan kuvataideryhmään sen takia, enkä myöskään päässyt aloittamaan kuvataideterapiaa. Letkun kanssa ei ollut asiaa uloskaan, joten olen viettänyt viimeiset viikot neljän seinän sisällä haikailen aikoja, jolloin tein koirani kanssa pitkiä lenkkejä.

Päätin maanantaina, että letku saa luvan lähteä tällä viikolla. Torstaina, eli eilen, omahoitajani veti letkun pois. Oloni on vapautuneempi ilman nenä-mahaletkua. Pääsin pian sen jälkeen hoitajan kanssa ulkoilemaan ja pääsimme jo suunnittelemaan tulevaa uuden vuoden päivälomaa osastolta. Painoni on noussut hyvin nopeasti, joka tietysti ahdistaa minua. Minusta olisi tosi ihanaa päästä yhdeksi päiväksi viettämään aikaa perheeni kanssa, värjäämään hiuksia, ja hoitamaan Hippu-koiran turkin. Mutta minua pelottaa hieman tuleva loma, koska olen syönyt vasta kolme päivää ateriasuunnitelman mukaisesti ja minulla olisi toisaalta hyvä tilaisuus pistää taas kaikki överiksi päivän pituisella lomalla. Omahoitajani sanoi, että on vähän epävarma laskiessaan minua päiväksi kotiin, koska olen voinut henkisesti huonosti osastolla ollessani ja rikkonut osaston sääntöjäkin. Minulla on kuitenkin kova tahto päästä kotiin edes muutamaksi tunniksi, koska en ole käynyt kotona kuukauteen.
Tänään on lääkärin aika, jossa lääkäri päättää tulevasta lomastani. Listasin jo lomasuunnitelmaan kaikki jutut mihin sitoudun loman ajaksi, sekä allekirjoitin paperin. Nyt vain odotan lääkärin aikaa ja toivon parasta!

Uusi kysy-vastaa -postaus!

2011-12-27T10:40:00.000+02:00

Teille lukijoille on varmasti herännyt paljon kysymyksiä tässä muutamien kuukausien aikana, ja viimeisestä kysy-vastaa-postauksesta on sen verran pitkä aika, että voisi kehitellä uutta taas.

Pituus ja paino kysymyksiin en vastaa, mutta sen verran voin valaista että laihduin syksyn aikana yli 7kiloa, joka johti minut sitten takaisin sairaalahoitoon. Olen nyt suljetulla osastolla hoidossa, aikaisemmin olin somaattisella osastolla, jossa minulle laitettiin nenä-mahaletkut. En ole vieläkään päässyt eroon letkuista, mutta tahto on kova päästä käymään taas kotona, joka tietysti edellyttää sitä, että letkut on otettava pois sitä ennen. Yritänkin nyt taistella kovasti, jotta pääsen mahdollisimman pian kotona käymään.

Eli jos teille on herännyt tässä kysymyksiä, kysykää ja minä vastaan seuraavassa postauksessa! :)

Erilainen joulu

2011-12-24T09:20:00.000+02:00

Joulu tuo mieleeni lapsuuden ja sitä taianomaista aikaa, jolloin ei oikeasti murehtinut asioista sen enempää. Meidän joulumme oli perinteinen mökillämme; iso joulukuusi, paljon hyviä mummin tekemiä ruokia, suklaajoulukalenteri, lahjoja ja lämmin sauna valaistuna kynttilöinä, naurua sekä hirmuinen odotus- milloin se pukki tulee?

Nyt ajat ovat muuttuneet hyvin paljon. Ymmärrän, jos joku puhuu jouluna myös surun juhlasta.
Emme enää vietä joulua mökillämme, vaan mökki uinuu koko talven paksujen lumikinoksien alla, saunomis kielto, suklaajoulukalenteri on vaihtunut kuvakalentereihin ja joulun odotus tapahtuu paksujen seinien sisällä sairaalassa.
Suljetun osaston joulu ei tunnu poikkeavan mitenkään kaavamaisista päivistä joita olen viettänyt täällä sisätiloissa. Tahtoisin edes pienelle happihyppelylle ulos, raikkaaseen ilmaan, mutta letkun kanssa ei liikuta oikein minnekkään. Odotan vain, että perheenjäseneni tulevat käymään päivällä. Onneksi näen sentään heitä.

Toivotan teille lukijoille ihanaa ja lämmintä joulua! Nauttikaa siitä, että saatte viettää joulun perheenne kanssa. <3

Näistä asioista pidän

2011-12-22T11:17:00.000+02:00

Ajattelin tehdä vähän piristävämmän postauksen, kun nämä viime postauksen ovat olleet niin synkkiä ja surullisia. Listasin asioita, joista oikeasti pidän ja jotka asiat antavat minulle voimaa huonoista oloista riippumatta.

1. Lemmikit

Omistan varmaan maailman ihanimmat lemmikit? :) Hippu koira on todella valloittava ja hassu persoona, on saanu jopa karskit miehetkin heltymään sen edessä. En ole koskaan tavannut ihmistä, joka ei olisi pitänyt Hipusta. Hipun hankkimiseen tein aikoinaan paljonkin töitä, jotta saisin oman koiran ja kyllä kannatti se vuosien rahan säästäminen. Hippu on ollut minulla nyt 4,5vuotta, enkä ole katunut hetkeäkään koiran hankkimista. Hippu on tuonut paljon voimaa ja iloa minulle ja myös kaikille ihmisille- kouluissa, sairaaloissa, kuntoustuskodissa, kaupassa ja muuallakin. Hippua sanotaakin oikein terapiakoiraksi. :)

Sulo-kissani on taas kissa isolla K:lla. Sulo on kunnon maalaiskissa, pitää laiskottelusta, hiiristä ja lämpimistä silityksistä. Pelkkä kissan kehräyskin saa minun oloni helpommaksi ja rauhallisemmaksi.

2. Tee

Olen ollut koko ikäni kunnon teeholisti! Olen maistellut kaikenlaisia teemakuja. Saatan juoda teetä parikin litraa päivässä. Suosikki teemakuni ovat mansikka, päärynä ja vihreävanilja tee.

3. Matkustelu ja Kesä

Kaikille lukijoilleni on varmaan jo tullut selväksi, että kuinka paljon rakastankaan kesää ja matkustelua. Voin kesäällä yleensä paljon paremmin ja se näkyy myös ulospäin minusta. Kesässä pidän mansikoista, lämmöstä ja siitä kuinka elämä oikeesti herää eloon ympärillä. Ei siitä voi tulla kuin hyvälle mielelle.

5. Musiikki

Musiikin kuuntelu merkitsee minulle tosi paljon ja saa sinä hetkenä oloni paremmaksi. Kuuntelen musiikkia joka päivä monta tuntia. Omistan isot oranssit kuulokkeet ja Mp3-soittimen, joita käytän aina koiran kanssa lenkillä.

6. Piirtäminen ja valokuvaus

7. Läheiset ihmiset

Mitä tekisinkään ilman läheisiä ihmisiäni? He ovat tukeneet minua aina lapsesta asti ja varsinkin nyt sairastuessani. Jokainen ihminen, joka osoittaa minulle kaiken mahdollisen tuen, ymmärtää minua ja astuu sydämeeni saa paikan sieltä ikuisesti.

Omasta tilanteesta

2011-12-19T18:54:00.000+02:00

Kaikenlaista on kerennyt tapahtua tässä viime torstaista (josta enemmän toisessa blogissani).

Viime perjantaina aamulla kävin lääkärin ja omahoitajan kanssa keskustelua nenä-mahaletkusta, ja sen poistamisesta. Kerroin, etten olisi valmis ottamaan nenä-mahaletkua vielä pois, koska syömiseni eivät ole vielä vakaalla pohjalla. Lääkäri ei uskonut, vaan sanoi että "Katsotaan nyt pari päivää miten alkaa homma luistamaan." Joten letku pois.

No ne pari päivää eivät sujuneet hyvin. Jo lauantai iltana tuli päivystävälle lääkärille puhelu, että täällä on tyttö, joka ei ole syönyt mitään 1,5vuorokauteen ja on ihan sekaisin. Myöhemmin lääkäri saapui paikalle, ja määräsi minut uudestaan letkuihin. Tällä kertaa olin sen verran sekaisin, etten tajunnut omaa tilaani ollenkaan, vaan rupesin pakkaamaan tavaroitani ja sanoin lähteväni kotiin- välittömästi.
Ja tässä sitä nyt mietin taas, että miksi teen itselleni näin? Miksi en tajua tilanteen vakavuutta vaan satutan itseäni lisää ja lisää, toistuvasti. Mutta sen ainakin tiedän, että tämä ei ole ikuista, jos vain itse päätän niin.